Sanni Leinonen, koulutus- ja työllisyyskoordinaattori Kalliolan Setlementti Ry:llä.
Valmistunut keväällä 2019.
”Paras vinkki on opiskella niitä aineita ja kursseja, jotka aidosti kiinnostavat.”
Tie kasvatustieteisiin
Opintoihin päädyin rehellisesti aivan sattumalta. Olin tehnyt välivuoden lukion jälkeen opettajan sijaisuuksia ja päätin hakea opettajaksi. Pääsykokeen jälkeen sain kutsun opettajakoulutuksen soveltuvuuskokeisiin Helsinkiin, mutta tuolloin oli käynyt jo selväksi, etten halua opettajaksi. Olin kuitenkin hakuvaiheessa laittanut mm. Jyväskylän yliopiston yleisen ja aikuiskasvatustieteen yhdeksi hakukohteeksi, koska niin pystyi tekemään. En muistanut tätä, joten oli aikamoinen yllätys, kun sain hyväksymiskirjeen Jyväskylän yliopistosta. Googlailin hetken, että mitä kaikkea tämä tutkinto mahdollistaa ja aika nopeasti tein päätöksen lähteä kokeilemaan miltä tuntuisi asua ja opiskella Jyväskylässä. Hetkeäkään en kadu päätöstä 😊
Opinnot
Opiskelin pääaineena aikuiskasvatustieteen, mikä ei hirveästi näkynyt muussa kuin tutkielmieni aiheissa. Pääasiassa kurssivalinnat tein kiinnostus edellä.
Sivuaineina minulla on markkinointi (pitkä sivuaine) ja psykologia (lyhyt). Lisäksi opiskelin erityispedagogiikkaa, henkilöstöjohtamista ja kauppaoikeutta. Melkein koko opiskeluajan pohdinnan jälkeen päätin tehdä myös aikuiskouluttajan pedagogiset opinnot (APO), koska kaipasin lopulta jotain ”pätevyyttä” muiden opintojen lisäksi. Tuosta aikuiskouluttajan pätevyydestä on ollut hyötyä kummankin valmistumiseni jälkeisen työpaikan saamisessa.
Työura
Opiskeluaikana tein töitä mm. leiriohjaajana, puhelinaspaa operaattorialalla ja olin useamman vuoden koru- ja kelloliikkeessä töissä. Kahden viikon kuluttua valmistumisestani hain ja vaihdoin ”oman alan töihin” työnhaunohjaajaksi.
Työnhaunohjaajana ohjasin työnhakijoita erilaisissa työnhaun vaiheissa aina konkreettisesta työnhaun dokumenttien tekemisestä osaamisen tunnistamiseen. Työnkuvaan kuului erilaisten work shoppien, luentojen ja tapahtumien järjestäminen työnhakijoille sekä yksilöllinen ohjaus ja neuvonta. Tuohon työhön kuului myös paljon sosiaalityön tapaista työtä ja mietinkin usein, että sosiaalialan (esim. sosiaalityö) opinnoista olisi ollut hyötyä.
Koronan takia poikkeustilassa siirtyivät työt verkkoon ja tällöin pääasiassa suunnittelin, kehitin ja pidin erilaisia webinaareja työnhaun teemoihin liittyen. Tuotin myös erilaisia perehdytys-, koulutus- ja sosiaalisen median materiaaleja esimerkiksi koulutusten markkinointiin. Suosittelenkin lämpimästi kaikille ainakin perustaitojen opettelemista erilaisista taitto- ja kuvankäsittelyohjelmista.
Työnhaunohjauksessa kiinnostukseni siirtyi selvästi enemmän suunnittelun ja koordinoinnin tehtäviä kohti, joten siirryin syksyllä 2020 nykyiselle työnantajalleni Kalliolan Setlementti Ry:lle koulutus- ja työllisyyskoordinaattoriksi.
Koordinaattorina vastaan Opetus- ja kulttuuriministeriön rahoittaman jatkuvan oppimisen ja osaamisen kehittämisen hankkeen koordinoinnista. Tähän on sisältynyt mm. hankintoja, rekrytointia, markkinointia ja viestintää, verkostoyhteistyötä ja vaikka mitä muita käytännön asioita. Hankkeen lisäksi autan mm. uusien hankehakemuksien valmistelussa ja budjetoinnissa, koordinoin maahanmuuttajien luku- ja kirjoitustaidon koulutuksia sekä niiden asiakasohjausta ja kehitän yhteistyötä sekä sisäisesti eri yksiköiden välillä että ulkoisten verkostojen kanssa.
Vinkit opintoihin ja työnhakuun
En anna vinkkejä kurssivalintoihin, koska näen, että loppujen lopuksi työelämähyöty on koko tutkinnosta, ei niinkään sivuaineiden pituuksista tai varsinkaan yksittäisistä kursseista. Opiskeluaikana on kohtuullisen haastavaa ennustaa, mitkä yksittäiset kurssit olisivat merkittäviä juuri sinun tulevaisuutesi kannalta. Ehkä siksi paras vinkki on opiskella niitä aineita ja kursseja, jotka aidosti kiinnostavat. Pari muuta vinkkiä työelämänäkökulmasta:
- Kannattaa opiskella esimerkiksi itsenäisesti erilaisia ohjelmistoja, joita todennäköisesti tarvitset työelämässä. Eri ohjelmistoihin löytyy paljon ”open source” -materiaaleja netistä, joilla voit opiskella käytännön taitoja. Vaikka ohjelmistojen käytön opettelu käykin meiltä kasvatustieteilijöiltä kätevästi, moni työnantaja ilahtuu ohjelmisto-osaamisesta tai ainakin auttavasta ymmärryksestä. Tällaisia voivat olla esimerkiksi markkinoinnin, taiton ja kuvankäsittelyn, CRM:n, prosessinhallinnan, taloushallinnan jne. ohjelmistot.
- Vähän kulunut vinkki – mutta oikeasti – kasvata ja kerää verkostoja jo ENNEN kuin työnhaku tulee ajankohtaiseksi. Kehitä omaa henkilöbrändiäsi, osallistu sinua kiinnostaviin keskusteluihin, jaa vinkkejä ja osaamista tai ainakin seuraa alan keskustelua ja kiinnostavia henkilöitä. Todennäköisyydet ovat sen puolella, että löydät mielekkään ja kiinnostavan työn verkostojen kautta ennemmin kuin työpaikkailmoituksista.
Jos työnhaku valmistumisen jälkeen on hankalaa tai ei tuota tulosta, niin ota kaikki apu vastaan ja etsi itse tukea. Ja tee tämä mahdollisimman nopeasti. Mitä pidempään hakkaa työnhaun kanssa yksin päätä seinään, sitä isompi taakka siitä tulee itselle myös henkisesti.
Jos kaipaat sparrailua esimerkiksi työnhakuun liittyen, laita ihmeessä viestiä LinkedIn:ssa!