Heipä hei ja mukavaa syyslukukauden alkua!
Syksy lähestyy jo kovaa vauhtia ja pikku hiljaa olisi aika palata taas opintojen äärelle. Tapahtumien ääreen emme valitettavasti (fukseja lukuunottamatta) aivan vielä pääse palaamaan, mutta teemme kaikkemme, että pääsisimme mahdollisimman pian tapaamaan taas porkkanaperhettä! Tässä tiedotteessa on päivitettyä tietoa koronaviruksen vaikutuksista yhdistyksen alkusyksyn toimintaan, luehan tiedote huolella läpi. Tiedote perustuu Suomen hallituksen, aluehallintovirastojen, Jyväskylän yliopiston ja Jyväskylän yliopiston ylioppilaskunnan antamiin suosituksiin, määräyksiin ja ohjeistuksiin.
Jyväskylän yliopisto pyrkii mahdollistamaan lähiopetusta turvallisesti kampuksella alkavana lukukautena. Yliopisto vetoaa myös opiskelijoihin toivomalla, että tarpeettomia riskitilanteita- ja tapahtumia vältetään, jotta yliopiston lähiopetus ja -työskentelyyn päästäisiin siirtymään mahdollisimman kattavasti. Suosituksena onkin, että ainejärjestöt siirtävät kaikki isommat tapahtumat aikaisintaan lokakuun lopulle, jolloin rokotekattavuus olisi opiskelijoiden ikäryhmässä korkeampi. Lue yliopiston tiedote täältä. Aluehallintoviraston linjauksen mukaan osallistujamäärä ulkotiloissa järjestettävässä yleisötapahtumassa on enintään 50 henkeä. Osallistujamäärän ylittäviä tilaisuuksia voi järjestää, mikäli THL:n ja opetus- ja kulttuuriministeriön antamat ohjeet turvallisuuden takaamiseksi pystytään varmistamaan. Alueviraston rajoitukset ovat voimassa 9.9.2021 asti. Lue Aluehallintoviraston linjaus täältä.
Emile ry tulee toimimaan edellä mainittujen suositusten mukaisesti, minkä vuoksi kaikki muut kuin uusille opiskelijoille suunnatut lähitapahtumat syksyn ensimmäisiltä viikoilta on peruttu. Haluamme tällä tavoin varmistaa, että uudet opiskelijat pystyvät pitämään orientaation mahdollisimman turvallisesti. Isompia opiskelijatapahtumia ei ole tämän hetkisen tiedon mukaan tiedossa ennen lokakuun loppua. Pyrimme kuitenkin pitämään syksyllä lähitapahtumia rajoitusten ja suositusten puitteissa, ja reagoimaan muuttuviin ohjeistuksiin nopealla aikataululla. Pysykää siis taas kuulolla, muutoksia tapahtumien järjestämiseen voi tulla nopealla aikataululla! Lisätietoa tapahtumien järjestämisestä saadaan 9.9.2021.
Jotta lähitapahtumia voidaan järjestää turvallisesti, yhdistys on laatinut jäsenistölle alla olevat ohjeet tapahtumiin osallistumisesta. Tämän lisäksi yhdistys on yliopiston ohjeistuksen mukaisesti tehnyt jokaisesta lähitapahtumasta terveysturvallisuussuunnitelman.
Tapahtumaohjeistus
Emile ry pyrkii kaikissa järjestämissään tapahtumissa vastuullisuuteen. Tästä syystä tapahtumien järjestämisessä on huomioitu monia turvallisuuteen ja hygieniaan liittyviä asioita. Tapahtumiin osallistuminen ja siellä toimiminen on kuitenkin lopulta yksilön vastuulla. Haluammekin muistuttaa seuraavista asioista jokaista Emile ry:n tapahtumiin osallistujaa, jotta koronaepidemia ei pääse pahenemaan:
- Osallistu tapahtumiin vain oireettomana. Koronaviruksen oireisiin kuuluvat muun muassa hengenahdistus, yskä, nuha, kurkkukipu, kuume, pahoinvointi
- Pidä muihin osallistujiin 1-2 metrin turvaväli
- Huolehdi hyvästä käsihygieniasta tapahtumien aikana. Emile ry:n tapahtumissa on mahdollisuuksien mukaan käsidesiä, mutta pidä mukana mielellään myös omat käsidesit.
- Yski ja aivasta nenäliinaan tai hihaan.
- Huomioi THL:n ja Jyväskylän kaupungin suositus kasvomaskin käytöstä.
Tämän lisäksi jokaisesta tapahtumasta kerätään Jyväskylän yliopiston ylioppilaskunnan ohjeistuksen mukaisesti osallistujalista, jotta mahdollisen tartuntatapauksen sattuessa on helpompi kartoittaa kaikki altistuneet. Listaan kerätään osallistujan nimi, puhelinnumero ja sähköposti ja se voidaan luovuttaa tarvittaessa asianomaiselle taholle mahdollisten altistumisten jäljittämiseksi. Tapahtumiin osallistuminen edellyttää, että edellä mainitut tiedot luovutetaan tapahtumanjärjestäjälle. Jokainen tapahtumiin osallistunut on myös velvollinen ilmoittamaan tapahtumanjärjestäjälle, mikäli hänelle tulee koronaan viittaavia oireita tapahtuman jälkeen.
On hyvä huomioida, että tapahtumiin voi tulla muutoksia myös lyhyellä varoitusajalla. Seuraa siis huolellisesti Emile ry:n tiedotuskanavia, fb-tapahtumia ja sähköpostiasi tiedotteiden varalta. Pyrimme järjestämään kaikki tapahtumat niin, että jo maksetut osallistumismaksut pystytään palauttamaan ilmoittautuneille tapahtuman peruuntuessa. Pidätämme kuitenkin oikeudet muutoksiin.
Emile ry:n jokaiseen tapahtumaan on edelleen nimetty vähintään yksi yhdenvertaisuusvastaava, joka vastaa myös terveyturvallisuussuunnitelman toteutumisesta tapahtumassa. Hänen puoleensa voi kääntyä myös, jos asiat koronaan ja tapahtumaturvallisuuteen liittyen askarruttavat.
Muuta
Jos sinulla herää minkäänlaisia kysymyksiä Emile ry:n toimintaan liittyen, voit kääntyä hallituksen puheenjohtajiston puoleen:
Puheenjohtaja Netta Humalamäki: nchumaxt@student.jyu.fi tai emile.puheenjohtaja@gmail.com.
Varapuheenjohtaja Teresa Ihamäki: teresa.m.m.ihamaki@student.jyu.fi tai emile.puheenjohtaja@gmail.com
Yhdenvertaisuusasioissa voit ottaa yhteyttä sosiaali- ja koulutuspoliittisiin vastaaviin Sonja Ala-Sunilaan ja Leo Rautiaiseen: emile.sopo@gmail.com ja emile.kopot@gmail.com
Terveisin,
Emile ry:n hallitus