Tekijä: emilery Page 3 of 7

Taidehistorian & taidekasvatuksen perusopinnot (30 op)

Ensimmäinen osa Emilen uuteen sivuaineblogi -sarjaan, jossa opiskelijat kertovat omia kokemuksiaan eri sivuaineopintokokonaisuuksista ja niiden suorittamisesta. Kaikki kertomukset ovat tervetulleita, joten viestintävastaavaan voi olla yhteydessä halutessaan! :)

Mitä siellä opiskellaan?

Taidehistoria & taidekasvatus -nimistä oppiainetta ei sellaisenaan toisella asteella ole joten on ymmärrettävää jos se tuntuu vähän vieraalta. Tiivistetysti taidehistoria tutkii taidetta ja visuaalista kulttuuria, taiteilijoita ja taiteen tyylisuuntia luolamaalauksista nykytaiteeseen, maisemamaalauksista graffiteihin ja arkkitehtuurista kirjallisuuteen. Taidekasvatus taas on kiinnostunut esimerkiksi muuttuvista taidekäsityksistä (“mikä on taidetta?” “kuka on taiteilija?”), taiteen instituutioista (taidetta on muuallakin kuin museoissa) ja siitä, kuinka ihmiset luovat ja vastaanottavat taidetta. Sekä perus- että aineopinnoissa nämä molemmat kulkevat rinnakkain.

Miten siellä opiskellaan?

Suurimmalla osalla kursseista suoritustavan saa valita perinteisen luento-opetus + lopputentti -vaihtoehdon tai itsenäisen suoritustavan (essee, oppimistehtävä tai kirjatentti) välillä, mutta esimerkiksi Länsimaisen kulttuurin teemat ja kuvastot -kurssi on ryhmätyökurssi, jonka suorittavat sulassa sovussa taidehistorian & taidekasvatuksen sekä kirjallisuuden pää- ja sivuaineopiskelijat sekä äidinkielen & kirjallisuuden opettajaksi opiskelevat. Jos poikkitieteellinen ryhmätyöskentely (ja aineenopettajaksi opiskelevien mukanaan tuoma erilainen näkökulma kasvatustieteisiin) kiinnostaa, kannattaa kurssia ainakin harkita.

Miksi valitsit tämän sivuaineen?

Puhtaasta mielenkiinnosta ja suuresta rakkaudesta taidetta ja kulttuuria kohtaan. Käyn paljon taidemuseoissa, mutta halusin saada teoksista “enemmän irti”. Tähän tavoitteeseen opinnot ovat vastanneet ja vieneet mennessään niin, että aion jatkaa oppiaineen aineopintoihin. Kulttuurin ja taiteen ymmärtäminen kartuttaa myös humanistista yleissivistystä ja auttaa ymmärtämään ihmistä, mistä on hyötyä kaikilla elämänalueilla.

Mistä kurssista kannattaa aloittaa?

Kurssit voi suorittaa haluamassaan järjestyksessä. Oman kiinnostuksen mukaan voi tietenkin opiskella myös vaikka vain yhden kurssin! Pehmeimmän laskun tarjonnee Taiteentutkimuksen perusteet (tästä pääaineopiskelijatkin urakkansa aloittavat) tai Suomen taiteen historian kurssi, jossa tulee varmuudella vastaan tuttuja teoksia jokaiselle joka on joskus edes vilkaissut äidinkielen ja kirjallisuuden oppikirjaa.

Vapaa sana

Miksi kasvatustieteilijän (jokaisen!) kannattaisi lukea taidehistoriaa? Maailman taiteen historia -mammuttiteoksen kirjoittaneet Hugh Honor ja John Fleming sanovat sen minua paremmin: “Merkittävät taideteokset ovat paljon muutakin kuin esteettistä mielihyvää tuottavia esineitä ja ihmisen nerouden ilmauksia. Ne syventävät itsetuntemustamme, laajentavat tietoisuutta omasta ja muiden kulttuuriperinnöstä sekä lisäävät suvaitsevaisuuttamme toisenlaisia elämäntapoja kohtaan.”

Kutsu Emile ry:n 48. vuosijuhlaan

Hei emileläiset! 


Vuosijuhlat
Meillä on suuri ilo kutsua Teidät Jyväskylän yliopiston kasvatus- ja aikuiskasvatustieteen opiskelijoiden ainejärjestö Emile ry:n 48. vuosijuhlaan!

Vuoden odotetuin iltajuhla alkaa kello 18.00 Hotelli Versossa. Siellä nautimme kolmen ruokalajin illallisen akateemisen perinteen mukaisesti puheiden ja esitysten siivittämänä. Iltajuhlan päätyttyä siirrymme jatkamaan iltaa aina aamun pikkutunneille saakka.

Vuosijuhlan pukukoodina on tumma puku. Tämä tarkoittaa miehillä esimerkiksi tummaa pikkutakkia tai frakkia ja naisilla iltapukua, jonka pituus on lattiamittainen. Vuosijuhlissa käytetään akateemisia arvo- ja kunniamerkkejä. Emilen ainejärjestönauhaa voi ostaa ennen vuosijuhlia esimerkiksi etikettikoulutuksen yhteydessä.

Vuosijuhlat maksavat 80€, johon sisältyy alkuruoka, pääruoka, jälkiruoka, alkumalja, 2 kaatoa viiniä sekä snapsi. Kaikki juomat on saatavana myös alkoholittomana.

Ilmoittautuminen vuosijuhlaan aukeaa 08.10.2021 klo 12:00 oheisesta linkistä ja sulkeutuu 31.10.2021 klo 23:59. Mukaan mahtuu 120 ensimmäistä ilmoittautujaa ja kutsu on avecillinen, mikäli kiintiö tulee täyteen, karsimme osallistujamäärää aveceista käänteisessä ilmoittautumisjärjestyksessä.

ILMOITTAUTUMINEN: https://forms.gle/sEyD96driEsgPet37

Kutsuvieraille ilmoittautuminen aukeaa 01.10.2021 ja sulkeutuu 08.10.2021 ja kutsuvierasilmoittautuminen tapahtuu seuraavan linkin kautta:

KUTSUVIERAIDEN ILMOITTAUTUMINEN: https://forms.gle/v2jJHNimz8i1LQcD6

MITÄ: Emilen 48. vuosijuhlat

MISSÄ: Hotelli Verso, Kauppakatu 35

JATKOT: (Ilmoitetaan myöhemmin)

MILLOIN: 20.11.2021 kello 18.00

MITÄ MAKSAA: 80€ (jäsen) / 90€ (ei-jäsen / avec)

PUKUKOODI: Tumma puku

 MENU

Maa-artisokkakeittoa, marinoitua omenaa ja lehtipersiljaöljyä
***
Paahdettua lohta, puikulaperunapyreetä ja beurre blanc-kastiketta
Ylikypsää karitsan entrecôtea, haudutettua punakaalia ja punaviinikastiketta
Lehtipersiljaspelttiä, syysjuureksia ja punajuurivoikastiketta
***
Kaneli-omenakompottia, kauraa ja vaniljakastiketta (kahvi/tee)

Oikein lämpimästi tervetuloa vuosijuhlille!

P.s. Vuosijuhliin kuuluu olennaisena osana myös seuraavan päivän akateeminen silliaamiainen, josta löydät lisätietoa: (mukaan mahtuu 70 ensimmäistä ilmoittautujaa)

Tarkempaa informaatiota juhlasta julkaistaan lähempänä ajankohtana.
Tässä linkki juhlan facebook-eventtiin: https://www.facebook.com/events/402413861446080/?ref=newsfeed
———————————————————————————————————————
In English:
Welcome to the 48th anniversary of Emile ry!

We are very pleased to invite you to the 48th anniversary of Emile ry, the subject organization of the students of education and adult education at the University of Jyväskylä!

The most anticipated evening party of the year starts at 6 pm at Hotel Verso. There, we enjoyed a three-course dinner in keeping with the academic tradition, fueled by speeches and performances. After the evening party, we move on to continue the evening until the wee hours of the morning.

The costume code for the anniversary is a dark costume. This means, for example, a dark little jacket or tailcoat for men and an evening dress that is floor-length for women. Academic values and honors are used at the annual celebrations. Emile’s subject organization tape can be purchased before the annual celebration, for example in connection with etiquette training.

The annual party costs € 80, which includes an appetizer, main course, dessert, appetizer, 2 poured wines and a schnapps. All drinks are also available non-alcoholic.

Registration for the annual celebration opens on October 8, 2021 at 12:00 at the link below and closes on October 31, 2021 at 23:59. There is room for the first 120 entrants and the invitation is avecillary, if the quota is full, we will reduce the number of participants from avecs in the reverse order of registration.

REGISTRATION: https://forms.gle/sEyD96driEsgPet37

WHAT: Emile’s 48th anniversary
WHERE: Hotel Verso, Kauppakatu 35
CONTINUES: (To be announced)
WHEN: 20.11.2021 at 18.00
WHAT DOES IT COST: 80 € (member) / 90 € (non-member / avec)
DRESS CODE: Dark suit

 MENU

Artichoke soup, marinated apple and parsley oil
***
Roasted salmon, chopped mashed potatoes and beurre Blanc sauce
Overcooked lamb entrecôte, stewed red cabbage and red wine sauce
Leaf parsley, autumn roots and beetroot butter sauce
***
Cinnamon-apple compote, oats and vanilla sauce (coffee / tea)

A very warm welcome to the anniversary!

P.s. An integral part of the annual celebration is also the next day’s academic herring breakfast, where you can find more information: (can accommodate the first 70 entrants)

More detailed information about the party will be published at a later date.

Link to facebook event: https://www.facebook.com/events/402413861446080/?ref=newsfeed


Sillis
In English below!

Painaako vujuväsymys? Hirveä darra ja marraskuun viima masentaa? Ei huolta, sillä onneksi juhlat jatkuvat vielä vuosijuhlien jälkeisenäkin päivänä! Virittäydy sillistunnelmaan, kaiva kaappisi pohjalta haalarit ja nopeimmat asusteesi ja tule viettämään Emilen vuosijuhlien akateemista silliaamiaista sairaan nopeissa biletunnelmissa. Sunnuntaina vauhti sen kun kiihtyy!

“Ei aina lähe mut silliksellä lähtee”
– Vuosijuhlamestari Simo Partanen

“Ei muuta kuin vettä kiukaalle ja menoksi!”
– Saunapäällikkö Pasi

Siis mikä sillis?
Sillis on vuosijuhlien jälkeisenä päivänä heti aamupäivästä alkava tapahtuma, jossa siirrymme bussikuljetuksella juhlapaikkaan. Juhlapaikalla on tarkoituksena jatkaa siitä, mihin vuosijuhlilla on jääty. Lisäksi tarjolla on ruokaa ja juomaa, saunomista ja hyvää meininkiä. Juhlakansalle on tarjolla pitsaa ja alkoholittomia virvokkeita.

Ilmoittautuminen sillikselle tapahtuu erillisellä ilmoittautumislomakkeella 8.10. klo. 12 alkaen. Ilmoittautuminen sulkeutuu 31.10 klo 23:59. Bussikuljetus sillikselle lähtee Harjun tilausajolaiturilta (Harjukatu 6). Lisää infoa tulossa aikatauluista myöhemmin, pysykää kuulolla!

Sillikselle mahtuu 70 ensimmäistä ilmoittautujaa. Kiintiön täyttyessä karsimme osallistujia aveceista käänteisessä ilmoittautumisjärjestyksessä.

Ilmoittautumislomake alla:
https://forms.gle/3Eec6Yvs8ykFaPLh6

MITÄ? Emilen 48v vuosijuhlien silliaamiainen
MISSÄ? Mysteeripaikassa
MILLOIN? 21.11.2021
MITÄ MAKSAA? 17e! (sisältäen bilepaikan, haalarimerkin, bussikuljetuksen, ruokatarjoilun sekä ohjelman)
MITÄ MUKAAN? Pyyhe, uima-asu (omat ruuat ja virvokkeet ovat sallittuja ja jopa suositeltavia)
MITÄ PÄÄLLE? Haalarit + jotain sairaan nopeeta
Facebook-event: https://www.facebook.com/events/586998839015746?ref=newsfeed

Tired or hungover after Emile’s anniversary celebrations? No worries! Emile’s Sillis is coming to cheer you up! Tune into the sillis-spirit, grab your overalls and something resembling the theme “incredibly fast” (finnish meme called sairaannopee, includes biking sunglasses and flame patterned clothing) and you are ready to go. We will celebrate Emile’s post-academicparty breakfast together on Sunday.

What is sillis about?
Silliaamiainen or herring breakfast is traditionally celebrated on the day after the anniversary ball and it usually begins during early afternoon. The goal is to continue where we left off the last evening. We are also offering some pizza and non-alcoholic drinks.

You can enroll to sillis with a separate registration form 8.10. starting at 12pm. The bus transport will leave from Harjukatu 6. Additional information will be announced, stay tuned!

WHAT? Emile’s herring breakfast
WHERE? Mystery location
WHEN? 21.11.2021
HOW MUCH? 17 e (including the venue, overall badge, bus transportation, food and programme)
WHAT DO I NEED? Towel, swimwear (it is also recommended to bring your own snacks and refreshments)
WHAT TO WEAR? Overalls + something super fast
Registration form:
https://forms.gle/3Eec6Yvs8ykFaPLh6

Facebook-event: https://www.facebook.com/events/586998839015746?ref=newsfeed
Vuosijuhlaisin ja silliksisin terveisin,Emile ry:n vuosijuhlatiimi

Emilen puheenjohtajasta pedagogiseksi suunnittelijaksi

Pekka Hytinkoski, pedagoginen suunnittelija, Helsingin yliopiston Ruralia-instituutti. 

Valmistunut keväällä 2004.


“Kun kysytään, niin sano kyllä, javisst ja yes!”


Tie kasvatustieteisiin, opinnot ja työura

Elokuu 1997

Muistan kun aloitin omat KM-opintoni Jyväskylän yliopiston kampusalueen D/Educa-rakennuksella elokuun lopulla vuonna 1997. En olisi voinut olla onnellisempi, sillä olin jo kahtena aikaisempana vuonna hakenut opiskelemaan psykologiaa, mutta hakuni olivat karahtaneet ensimmäisellä kerralla aivan loppusuoralle ja toisella kerralla jo heti alkuunsa. Olin kuitenkin näiden kahden aiemman vuoden aikana opiskellut erilaisten töiden ohella Jyväskylän yliopiston avoimessa yliopistossa psykologian, ilmaisukasvatuksen, kasvatustieteen ja aikuiskasvatuksen perusopinnot, joiden aikana vähitellen huomasin, että kasvatuksen, koulutuksen ja oppimisen kysymykset kiinnostivat minua. 

Päätin siis yrittää keväällä 1997 vielä yhden kerran ja onnekseni sain lopulta opiskeluoikeuden kasvatustieteen KM-opintoihin. Tämä opiskelupaikka oli minulle siis iso työvoitto ja päätin, että aion ottaa tulevista opiskeluvuosistani kaiken ilon irti. Pyöräillessäni fillarillani Kuokkalan siltaa pitkin kohti tulevaa opinahjoani iloitsin mielessäni siitä, että myös Tanja-ystäväni samasta Itä-Suomen pienestä kotikylästämme pääsi opiskelemaan ja aloitti opinnot kanssani. 

Muistan kun astuin Musican luentosaliin ja näin sieltä iloisten ja jännittyneiden kasvojen seasta myös Tanjan vaaleat kutrit. Olin iloinen ja oloni oli rohkea, en ole tässä yksin. Sitten puhuivat tulevat opettajamme ja tutorit. Kuuntelin tarkkaavaisesti, mutta samalla päässäni kuin kohisi. Olin niin pulppuavan iloinen siitä, että olin päässyt opiskelemaan silloiseen kotikaupunkiini oppiainetta, joka kiinnosti minua kovasti.  

Olin onnellinen. 

Syyskuu 2001

Aloitin viidettä lukuvuottani päättäväisenä. Opiskeluvuodet olivat olleet elämäntäyteisiä, mutta mikään niistä ei kuitenkaan muistuttanut toistaan. Ensimmäisen lukuvuoden aikana olin fuksi, nautin fuksiaisista, juhlin, tutustuin opiskelukavereihini ja opiskelin innokkaasti. Alkuvuodesta 1998 minusta tuli Emile-ainejärjestön puheenjohtaja, mikä oli kivaa, sillä Emile oli minulle mahtava tapa ystävystyä muiden kasvisten kanssa ja tehdä yhdessä juttuja. Samana vuonna myös erosin tyttöystävästäni, olin surullinen ja tapasin uuden ihmisen. Lisäksi minut valittiin JYY:n edustajistoon ja lopulta vuodeksi 1999 JYY:n hallitukseen – nautin valtavasti ylioppilaskunnan ja kaikkien kanssaopiskelijoideni asioiden edistämisestä mukavalla hallitusporukallamme.  

Edellisen vuosituhannen viimeisen kesän vietin interreilaten, ja vasta vuoden 2000 keväällä mieleeni hiipi ajatus siitä, että kaikkien erilaisten sivuaineiden jälkeen (ilmaisukasvatuksen aineopinnot mielenkiintoisine näytelmäprojekteineen, koulutusteknologian perusopinnot) minun tulisi kandityön jälkeen siirtyä vähitellen myös kohti KM-opintojen loppusuoraa. Lopulta väliin tulivat vielä kesähäät heinäkuussa 2000 ja esikoisemme syntymä elokuussa 2001. Olin vielä vuonna 2000 aktiivisesti mukana sekä JYY:n edustajistossa että rakkaassa ainejärjestössämme.  

Ja mikä parasta, olin tutustunut tutoroinnin, ainejärjestö- ja ylioppilaskuntaystävieni – ja taas heidän ystäviensä – kautta laajasti erilaisiin ihmisiin yli tiedekuntarajojen. Oman rakkaan kasvisposseni lisäksi heiluinkin aktiivisesti myös esim. tulevien kemistien ja suomen kielen opettajien kanssa – esim. vappuina ja GOOM-risteilyillä. Mutta nyt oli aika vaihtaa taas vaihdetta, ja tarttua sekä opintoihin että osa-aikaisiin palkkatöihin tuoreena isänä ja aviomiehenä.  

Mutta kuten eräässä mainoksessa sanotaan; olen elänyt, koska olen lukenut. 

Helmikuu 2004

36 tuntia putkeen kirjoittamalla sain graduni lopulta valmiiksi – tai ainakin palautukseen. Kiitos Katja, että jaksoit oikolukea ja editoida tekstiä silloin apuna kanssani! Jos aloitin kasvis-opintoni sekaisin onnesta, niin myös tämä opintojeni loppusuora oli lähes hysteerisen iloinen tapahtuma, sillä palautettu gradu tarkoitti kohdallani myös sitä, että sain työpaikan, jossa työskentelen yhä näiden kaikkien vuosien jälkeen. On tietenkin ironista, että viimeisen puolentoista vuoden jälkeen, tähän rekrytointiin liittyvä kiire sai minut tekemään ihmeitä graduni kanssa etenkin viimeisen kuukauden aikana…  Muistan kun kävimme vielä ostamassa ”takki tyhjänä” pizzat Kauppakadulta ja kävelin lopulta uupuneena, onnellisena ja epäuskoisena kotiini Lutakkoon. 

Lukuvuoden 2001-2002 aikana suoritin viimeisiä KM-opintojani ja vielä sivuaineena toisen tieto- ja viestintäteknologian opetuskäytön perusopinnot. Samalla tein töitä aluksi eräällä tutkimushaastattelu-firmalla ja loppukeväästä 2002 suoritin harjoitteluni Jyväskylän avoimen yliopiston kasvatustieteen ja aikuiskasvatuksen tiimissä, jossa jatkoin lopulta assistenttina aina alkuvuoteen 2004 saakka.  Lukuvuosi 2002-2003 vilahti taas minulle erittäin tärkeäksi muodostuneiden aikuiskouluttajan pedagogisten (APO-)opintojen parissa, vaikka samalla yritinkin myös edistää verkko-opetusta tutkailevaa graduani. 

Helmikuun 2004 lopussa pieni perheeni hyvästeli minulle syksystä 1995 eteenpäin hyvin rakkaaksi muodostuneen Jyväskylän, armaan opiskelukaupunkini.

Vinkit opintoihin ja työnhakuun

Tiedän että tämä oma kasvis-opiskelukertomukseni saattaa kuulostaa etenkin teistä tuoreista KM-opiskelijoista ”setämiehen tarinalta”, jolla ei ehkä tunnu edes olevan yhtymäkohtia nykyiseen todellisuutenne. Näin varmasti onkin ainakin siitä näkökulmasta, että vaiherikas opiskeluni ei täyttänyt edes silloin, puhumattakaan nyt, opiskeluaikojen suositeltuja aikastandardeja. Mutta vaikka kannustankin teitä nykyopiskelijoita minua suoraviivaisempaan opiskeluun, niin rohkaisen vilpittömästi teitä myös ottamaan opiskeluvuosistanne kaiken irti. Sillä nyt keski-ikäisenä saatan harmitella joitakin menneitä asioita, mutta sitä en koskaan, että vietin opiskeluvuoteni aktiivisesti ja sosiaalisesti. 

Olet sitten nuori tai jo aikuisopiskelija, niin tutustu sekä vuosikurssilaisiisi että myös laitoksenne ja tiedekuntanne eri vuosikurssien opiskelijoihin. Ota osaa ainejärjestöjen ja ylioppilaskunnan järjestämään toimintaan ja jos oikein innostut; niin mene näihin myös mukaan suunnittelemaan ja toteuttamaan juttuja. Hyödynnä yliopiston liikuntaetuja, harrasta, mene vaikka vaihtoon ja tutustu naapureihisi. Ole myös rohkea sivuaineratkaisujesi kanssa, mutta tee myös tarvittaessa valintoja. Et voi valita kerralla aivan kaikkea, mutta ei hätää, voit opiskella ja tehdä niitä muita asioita vielä myöhemminkin. Opiskelu kannattaa ja parhaimmillaan aktiivisen opiskelijaelämän kautta voit kehittää myös organisointi-, verkostoitumis- ja muita työelämätaitojasi. Mutta kaikkea ei voi suunnitella ja laskelmoida etukäteen, sillä hyvät asiat tapahtuvat usein vasta sitten, kun olet mennyt mukaan juttuihin.  

Älä ole tulevaisuudessa surullinen ja katkera siitä, että panostit vain opintojen tekniseen suorittamiseen, sillä parhaimmillaan vasta opiskeluvuodet muovaavat sinusta SINUT. 

Kun kysytään, niin sano kyllä, javisst ja yes!


Pekka Hytinkoski, pekka.hytinkoski@helsinki.fi 

https://researchportal.helsinki.fi/en/persons/pekka-hytinkoski

Tiedote Emile ry:n alkusyksyn tapahtumista

Heipä hei ja mukavaa syyslukukauden alkua!

Syksy lähestyy jo kovaa vauhtia ja pikku hiljaa olisi aika palata taas opintojen äärelle. Tapahtumien ääreen emme valitettavasti (fukseja lukuunottamatta) aivan vielä pääse palaamaan, mutta teemme kaikkemme, että pääsisimme mahdollisimman pian tapaamaan taas porkkanaperhettä! Tässä tiedotteessa on päivitettyä tietoa koronaviruksen vaikutuksista yhdistyksen alkusyksyn toimintaan, luehan tiedote huolella läpi. Tiedote perustuu Suomen hallituksen, aluehallintovirastojen, Jyväskylän yliopiston ja Jyväskylän yliopiston ylioppilaskunnan antamiin suosituksiin, määräyksiin ja ohjeistuksiin.

Jyväskylän yliopisto pyrkii mahdollistamaan lähiopetusta turvallisesti kampuksella alkavana lukukautena. Yliopisto vetoaa myös opiskelijoihin toivomalla, että tarpeettomia riskitilanteita- ja tapahtumia vältetään, jotta yliopiston lähiopetus ja -työskentelyyn päästäisiin siirtymään mahdollisimman kattavasti. Suosituksena onkin, että ainejärjestöt siirtävät kaikki isommat tapahtumat aikaisintaan lokakuun lopulle, jolloin rokotekattavuus olisi opiskelijoiden ikäryhmässä korkeampi. Lue yliopiston tiedote täältä. Aluehallintoviraston linjauksen mukaan osallistujamäärä ulkotiloissa järjestettävässä yleisötapahtumassa on enintään 50 henkeä. Osallistujamäärän ylittäviä tilaisuuksia voi järjestää, mikäli THL:n ja opetus- ja kulttuuriministeriön antamat ohjeet turvallisuuden takaamiseksi pystytään varmistamaan. Alueviraston rajoitukset ovat voimassa 9.9.2021 asti. Lue Aluehallintoviraston linjaus täältä

Emile ry tulee toimimaan edellä mainittujen suositusten mukaisesti, minkä vuoksi kaikki muut kuin uusille opiskelijoille suunnatut lähitapahtumat syksyn ensimmäisiltä viikoilta on peruttu. Haluamme tällä tavoin varmistaa, että uudet opiskelijat pystyvät pitämään orientaation mahdollisimman turvallisesti. Isompia opiskelijatapahtumia ei ole tämän hetkisen tiedon mukaan tiedossa ennen lokakuun loppua. Pyrimme kuitenkin pitämään syksyllä lähitapahtumia rajoitusten ja suositusten puitteissa, ja reagoimaan muuttuviin ohjeistuksiin nopealla aikataululla. Pysykää siis taas kuulolla, muutoksia tapahtumien järjestämiseen voi tulla nopealla aikataululla! Lisätietoa tapahtumien järjestämisestä saadaan 9.9.2021.

Jotta lähitapahtumia voidaan järjestää turvallisesti, yhdistys on laatinut jäsenistölle alla olevat ohjeet tapahtumiin osallistumisesta. Tämän lisäksi yhdistys on yliopiston ohjeistuksen mukaisesti tehnyt jokaisesta lähitapahtumasta terveysturvallisuussuunnitelman. 

Tapahtumaohjeistus

Emile ry pyrkii kaikissa järjestämissään tapahtumissa vastuullisuuteen. Tästä syystä tapahtumien järjestämisessä on huomioitu monia turvallisuuteen ja hygieniaan liittyviä asioita. Tapahtumiin osallistuminen ja siellä toimiminen on kuitenkin lopulta yksilön vastuulla. Haluammekin muistuttaa seuraavista asioista jokaista Emile ry:n tapahtumiin osallistujaa, jotta koronaepidemia ei pääse pahenemaan:

  • Osallistu tapahtumiin vain oireettomana. Koronaviruksen oireisiin kuuluvat muun muassa hengenahdistus, yskä, nuha, kurkkukipu, kuume, pahoinvointi
  • Pidä muihin osallistujiin 1-2 metrin turvaväli
  • Huolehdi hyvästä käsihygieniasta tapahtumien aikana. Emile ry:n tapahtumissa on mahdollisuuksien mukaan käsidesiä, mutta pidä mukana mielellään myös omat käsidesit.
  • Yski ja aivasta nenäliinaan tai hihaan.
  • Huomioi THL:n ja Jyväskylän kaupungin suositus kasvomaskin käytöstä.

Tämän lisäksi jokaisesta tapahtumasta kerätään Jyväskylän yliopiston ylioppilaskunnan ohjeistuksen mukaisesti osallistujalista, jotta mahdollisen tartuntatapauksen sattuessa on helpompi kartoittaa kaikki altistuneet. Listaan kerätään osallistujan nimi, puhelinnumero ja sähköposti ja se voidaan luovuttaa tarvittaessa asianomaiselle taholle mahdollisten altistumisten jäljittämiseksi. Tapahtumiin osallistuminen edellyttää, että edellä mainitut tiedot luovutetaan tapahtumanjärjestäjälle. Jokainen tapahtumiin osallistunut on myös velvollinen ilmoittamaan tapahtumanjärjestäjälle, mikäli hänelle tulee koronaan viittaavia oireita tapahtuman jälkeen. 

On hyvä huomioida, että tapahtumiin voi tulla muutoksia myös lyhyellä varoitusajalla. Seuraa siis huolellisesti Emile ry:n tiedotuskanavia, fb-tapahtumia ja sähköpostiasi tiedotteiden varalta. Pyrimme järjestämään kaikki tapahtumat niin, että jo maksetut osallistumismaksut pystytään palauttamaan ilmoittautuneille tapahtuman peruuntuessa. Pidätämme kuitenkin oikeudet muutoksiin. 

Emile ry:n jokaiseen tapahtumaan on edelleen nimetty vähintään yksi yhdenvertaisuusvastaava, joka vastaa myös terveyturvallisuussuunnitelman toteutumisesta tapahtumassa. Hänen puoleensa voi kääntyä myös, jos asiat koronaan ja tapahtumaturvallisuuteen liittyen askarruttavat.

Muuta

Jos sinulla herää minkäänlaisia kysymyksiä Emile ry:n toimintaan liittyen, voit kääntyä hallituksen puheenjohtajiston puoleen: 

Puheenjohtaja Netta Humalamäki: nchumaxt@student.jyu.fi tai  emile.puheenjohtaja@gmail.com

Varapuheenjohtaja Teresa Ihamäki: teresa.m.m.ihamaki@student.jyu.fi  tai emile.puheenjohtaja@gmail.com

Yhdenvertaisuusasioissa voit ottaa yhteyttä sosiaali- ja koulutuspoliittisiin vastaaviin Sonja Ala-Sunilaan ja Leo Rautiaiseen: emile.sopo@gmail.com ja emile.kopot@gmail.com

Terveisin,

Emile ry:n hallitus

Fuksiopas Emilen eväsreppu on julkaistu!

Emile ry:n hallitus ja syksyn tutorit toivottavat sinut lämpimästi tervetulleeksi opiskelemaan kasvatus- ja aikuiskasvatustiedettä Jyväskylän yliopistoon! Olemme julkaisseet nyt ensimmäistä kertaa ikinä uusille opiskelijoille tarkoitetun fuksioppaan, joka kantaa nimeä Emilen eväsreppu. Eväsreppuun on pakattu kaikki oleellinen informaatio syksyn aloitukseen, joten käyhän tutustumassa oppaaseen huolella!
Fuksilehden löydät täältä:
 https://issuu.com/emilery/docs/emilen_ev_sreppu_8_

Tutoreita ja tulevia opiskelukavereita voit tulla tapaamaan ennen varsinaista aloitusta Jyväskylän keskustan Kirkkopuistoon sunnuntaina 22.8. klo 18. Tutoreilla on päällään kirkkaan oranssit haalarit ja tutorpaita. Jos sunnuntaina on huono sää, kokoontuminen tapahtuu Kirkkopuistossa ja sieltä siirrytään yhdessä sisätiloihin. Varsinainen orientaatio yliopistolla alkaa maanantaina 23.8. Varautukaa pitkiin päiviin, sillä koko viikko on tapahtumantäyteinen sisältäen virallisen ohjelman lisäksi yhteistä illanviettoa toisiimme tutustuen.


Liityhän lisäksi fukseille tarkoitettuun Facebook-ryhmään tästä linkistä: http://www.facebook.com/groups/838072740167877/ . Jossei sinulla ole Facebookia, ota yhteys tutor-Jennaan: jenna.j.karki@student.jyu.fi
Emilen somekanavat löydät nettisivuiltamme: https://emilery.fi/jasenkanavattiedotuskanavat/


Aurinkoista loppukesää, nähdään pian! 
Terveisin Emile ry:n hallitus ja tutorit

Uusi opiskelija! Liity fuksien Facebook-ryhmään

Suuret onnittelut opiskelupaikasta ja tervetuloa porkkanaperheeseen!


Olit sitten yliopisto-ensikertalainen, alanvaihtaja tai aloittava maisteriopiskelija, meidän mahtavat tutorit auttaa sua tutustumaan meidän yliopistoon ja opiskelijakulttuuriin! Tutorit toimivat opiskelijoille lähimpinä tukihenkilöinä ja heiltä voi kysyä apua matalalla kynnyksellä mihin tahansa mieltä askarruttavaan asiaan. Tutoreiden esittelyt löydät kokonaisuudessaan nettisivuilta emilery.fi/tutorit


Infoa ja ihmeteltävää on tulossa paljon, mutta ei hätää! Ensitöiksesi ota opiskelupaikka vastaan opintopolussa ja liity sen jälkeen uusille opiskelijoille tarkoitettuun Facebook-ryhmään, jossa tutorit opastavat ja tiedottavat syksyn aloitukseen liittyvistä tärkeistä asioista. Liittymislinkki ryhmään: http://www.facebook.com/groups/838072740167877/

Syksyllä nähdään!

Tuleva moniosaaja, tunnista osaamisesi!

Oman osaamisen tunnistaminen ja sanoittaminen ovat työnhaun A ja O, mutta niistä on apua myös oman urasuunnan ja opiskeluvalintojen hahmottamisessa. Kun tiedät mitä osaat, itseluottamuksesi kasvaa ja osaat kertoa osaamisestasi paremmin muille. Lähde siis retkelle omaan osaamiseesi!

Koosta osaamisesi yhteen ja luokittele eri tavoin 

Kuten mikä tahansa kokonaisuus, myös omaa osaamista on helpompi käsitellä, kun sen pilkkoo pienempiin palasiin. Osaamista kertyy monista eri lähteistä, kuten opiskeluista, kesätöistä, järjestö- ja vapaaehtoistöistä, harrastuksista ja ihan kaikesta vuorovaikutuksesta. Listaa omat toimintaympäristösi ja nosta jokaisesta kolme asiaa, joita osaat tai olet oppinut viime aikoina. 

Toinen tapa luokitteluun on osaamisen sisältö. Voit luokitella osaamisesi esimerkiksi substanssiosaamiseen, infraosaamiseen ja vuorovaikutustaitoihin. Substanssiosaaminen on opiskeluista kertynyttä asiaosaamista ja infrataidot puolestaan työn tekemisen taitoja, kuten ohjelmisto- tai kielitaitoa. Vuorovaikutustaidot taas liittyvät ihmissuhteisiin eli esimerkiksi työyhteisötaitoihin. Listaa näistä jokaisesta osa-alueesta jälleen kolmesta viiteen taitoa. 

Halutessasi voit ottaa askeleen vielä pidemmälle ja arvottaa osaamistasi: missä olet erityisen taitava ja mikä on miellyttävintä? 

Kerro taidoistasi ja keskity oppimiskokemuksiin

Kun olet hahmottanut osaamisesi osa-alueita ja taitoja, on sanoittamisen aika. Tämä vaihe linkittyy osaamisesi kertomisesta ulospäin, esimerkiksi työnhakutilanteessa tai tutustuessasi uusiin ihmisiin. 

Tärkeää on keskittyä sanoittamaan juuri sinun osaamistasi sen sijaan, että kertoisit esimerkiksi vain geneerisesti “mitä ja missä” olet opiskellut. Tehosta sanoittamista konkretialla ja aktiivisilla ilmaisuilla. Voit käyttää apuna esimerkkejä ja lukuja. Korosta myös opittuja asioita – yksittäinen moka, joka on käännetty oppimiskokemukseksi voi jättää muistijäljen kuulijan mieleen. 

Voit myös koostaa osaamisesi keskeisimpiä ja toisiinsa linkittyviä alueita isommiksi kokonaisuuksiksi, vahvuuksiksi. Tämä on oiva keino esitellä oma osaaminen tiiviisti ja ymmärrettävästi. Omien vahvuuksien esittely on tarpeen esimerkiksi tarvetyöpaikkaa hakiessa. 

Sovella osaamistasi ja mieti, mitä haluat oppia tulevaisuudessa

Oma osaaminen voi tuntua vähäiseltä, jos viettää aikaa pelkästään saman osaamisprofiilin ihmisten kanssa. Ympäristö vääristää osaamisesi mittakaavaa. Hakeudu ajoittain myös poikkitieteelliseen seuraan ja sovella osaamistasi uudessa ympäristössä. Tällöin osaamisesi sisältö ja arvo nousevat uudella tavalla esille. 

Voit myös pohtia, minkälaisissa tehtävissä haluaisit työskennellä tulevaisuudessa. Se auttaa hahmottamaan, minkälaista osaamista olisi hyvä kartuttaa lisää. Näin voit tunnistaa kehityskohteitasi tai innostua täysin uusista aluevaltauksista. 

Oman osaamisen tunteminen on jatkuva prosessi ja siksi kannattaakin varata arjen keskelle pieniä reflektiohetkiä. Mieti, mikä on ollut viime aikoina kivaa, missä olet onnistunut ja mitä olet oppinut. Nämä toimivat suuntamerkkeinä osaamisen tuntemisen tiellä, jotta et eksy polulta laajempien pohdintahetkien välillä. Pidempi hetki osaamisen tutkiskelulle kannattaa varata lukukauden lopussa tai työnhakurupeaman alussa. 

Ihanaa kevättä sinä tuleva moniosaaja!

Teksti: Elli Suonpää

Kirjoittaja toimii järjestösuunnittelijana Specia – Asiantuntijat ja esihenkilöt ry:ssä, moniosaajien omassa ammattijärjestössä.

Save the date: 20.11.2021

SAVE THE DATE!!


Arvoisat juhlavieraat, nyt se on varmaa!! Tasan puoli vuotta jäljellä siihen, että Emileä juhlitaan isosti 48-vuoden kunniaksi.

Varaa kalenterista 20.11.2021, seuraavan päivän sillistä tietenkään unohtamatta!


Nyt juhlat voidaan mieleen painaa,jotta niitä ei unohtaa voi lainkaan. Seuraavaksi sovittelemaan kauluspaitaa ja mekkoa, jotta puolen vuoden päästä on mahdollisimman helppoa!


Lisätietoja juhlista julkaistaan syksyn aikana.


In English:


SAVE THE DATE!!

Ladies and gentlemen,
Exactly half a year left until Emile is celebrating big in the 48th anniversary. Book your calendar on 20.11.2021, not forgetting the next day’s “sillis”, of course! 
More information about the party will be released during the fall.

Kutsu Emile ry:n ylimääräiseen yhdistyksen kokoukseen 27.5.2021

Tervetuloa Emile ry:n ylimääräiseen yhdistyksen kokoukseen!

Aika:           Torstai 27.5. Klo 18:00

Paikka:      Veturitallinkatu 1. Kokous järjestetään etäyhteydellä. Zoom-linkki etäosallistumiseen: https://jyufi.zoom.us/j/67098192846

Esityslista 6/2021

1   Kokouksen avaus

2   Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus

3   Kokouksen puheenjohtajan, sihteerin ja kahden pöytäkirjantarkastajan valinta 

4   Kokouksen esityslistan hyväksyminen kokouksen työjärjestykseksi

5   Talousasiat

6   Vastuualueiden kuulumiset

7   Emile ry:n varainhankintasuunnitelman vahvistaminen (liite 1)

8   Sääntömuutoksen vahvistaminen (liite 2, §4)

9   Alumnien oikeuksien päivittäminen

10 Päätösasiat

a) Uuden vappuhaalarimerkin tilaaminen ja merkkitilauksen 121,88 euron laskun maksaminen

  • Osa merkkien hinnasta kustannetaan Vappupassien myyntituloilla, joita kerättiin yhteensä 80,03 euroa.

b) Postimerkkien hankkiminen talousvastaavan käyttöön 55,50 eurolla

c) Kirjekuorien hankkiminen talousvastaavan käyttöön 7,22 eurolla

d) Etäpilateksen järjestäminen 10.5.2021 ja tapahtuman kuluihin osallistuminen 65 eurolla

  • Etäpilateksen kustannukset olivat yhteensä 200 euroa. Yhdistys on hakenut JYY:ltä liikunta-avustusta, jonka suuruus on 100 euroa. Osallistumismaksuja kerättiin 35 euroa. Yhdistys maksaa tapahtuman kuluista jäljelle jäävän 65 euroa.

e) Frisbeegolfhaasteen järjestäminen 10.5.-16.5.2021 

f) Frisbeegolfhaasteen hyväntekeväisyyskohteen valinta ja rahojen lahjoittaminen

  • Yhdistys lahjoittaa jokaista osallistujaa kohden 5 euroa hyväntekeväisyysjärjestöön. Tapahtumaan osallistui 12 jäsentä, joten lahjoitussummaksi kertyi 60 euroa.

g) Myötätuntomentorointi-tapahtuman järjestäminen 12.5.2021

h) Varainhankintatiimin jäsenten valinta

i) Vapun etäsitsien 27.4.2021 tapahtumakuluihin osallistuminen 0,19 eurolla

  • Vapun etäsitsien tapahtumakuluihin päätettiin kokouksessa 5/2021 osallistua maksimissaan 10 eurolla, mutta tapahtuman lopulliset kulut olivat 10,19 euroa. 

j) Netta Humalamäen valitseminen yhdistyksen edustajaksi SKOLin ylimääräiseen yhdistyksen kokoukseen 20.5.2021

11 Muut esille tulevat asiat

12 Seuraava kokous

13 Kokouksen päättäminen 

Kasvatustieteilijä Puolustusvoimissa

Titta Hyvärinen, suunnittelija ja palveluesimies (rekrytointi) Puolustusvoimien palvelukeskuksessa.


“Aikuiskasvatuksen professorina JYU:ssa meille opiskelijoille aloitusluentoa muinoin pitäneen Tapio Vahervan sanoin “opiskelu on elinkautista” ja sen kyllä allekirjoitan itsekin.”


Tie kasvatustieteisiin

Työskentelen Puolustusvoimien keskitetyssä rekrytoinnissa palveluesimiehenä ts. työnjohdollisena esimiehenä ja oma esihenkilöni, sektorimme johtaja on kasvatustieteen maisteri (eri yliopistosta). Itse olen kulkenut aika toisenlaisen tien eli olen toistaiseksi kasvatustieteen kandidaatti ja täydennän nyt lukiolaisen vanhempana ja kokopäivätyötä tekevänä tutkintoani maisteriksi. Välillä olen tosin ehtinyt opiskella Helsingissä johtamisen ja hallinnon puolelle Heliassa räätälöimäni tradenomin tutkinnon.

Opinnot

Yliopisto-opinnoissani olen keskittynyt kasvatustieteisiin ja psykologiaan ml. työ- ja organisaatiopsykologiaan, mutta sen lisäksi tosiaan olen opiskellut ammattikorkeakoulussa paljon johtamisen sekä hallinnon kursseja. Olen myös kouluttautunut koko työurani ajan osallistuen organisaatioiden sisäisiin valmennuksiin.

Työura

Oma reittini Puolustusvoimiin on edennyt eri organisaatioiden ja kaupunkien kautta. Olen toiminut mm. henkilöstön kehittäjänä eläkevakuutusyhtiö Ilmarisessa, henkilöstökonsulttina TE-palveluissa, globaalissa contact center -yrityksessä sekä Eilakaislalla.

Aikuiskasvatuksen professorina JYU:ssa meille opiskelijoille aloitusluentoa muinoin pitäneen Tapio Vahervan sanoin “opiskelu on elinkautista” ja sen kyllä allekirjoitan itsekin.

Vinkit opintoihin ja työnhakuun

En siis koe koulutuspolkuni vuoksi itse olevani paras mahdollinen uratarinan kirjoittaja, mutta voin viestiä Emileläisille, että Puolustusvoimat on valtion suurin virasto ja yli 12 000 tehtävästä kolmasosa eli n. 4000 on siviilitehtäviä. Siviileiltä ei edellytetä varusmiespalvelusta ja tuhansien siviilitehtävien joukkoon mahtuu myös KM-tutkinnon suorittaneille uramahdollisuuksia. Meillä KM voi työskennellä mm. henkilöstösuunnittelijana/-asiantuntijana, koulutussuunnittelijana, tutkijana, verkkopedagogiikkaan erikoistuneena osaajana ja on meillä KM myös yhden hallintoyksikön/joukko-osaston henkilöstöpäällikkönäkin. Mainitsemiani tehtäviä on ainakin Maanpuolustuskorkeakoulussa, puolustushaaraesikunnissa, meillä palvelukeskuksessa ja henkilöstöala, jossa on ainakin yksi henkilöstösuunnittelija, on jokaisessa yli 30 Puolustusvoimien hallintoyksikössä. Osassa viroista edellytetään ylempi korkeakoulututkinto (esimerkiksi tutkijan tai erikoistutkijan virkaan).

Toimimme eri puolilla maata ja jos työtehtävät Puolustusvoimissa kiinnostavat emileläisiä, kannattaa seurata valtion yhteistä valtiolle.fi -rekrytointijärjestelmää tai rakentaa sinne paikkavahti. Ja jos harjoittelu Puolustusvoimissa kiinnostaa, voi olla yhteydessä suoraan haluamaansa joukko-osastoon/hallintoyksikköön henkilöstöalalle (vaihteen p. 0299 800 kautta voi pyytää yhdistämään yksikön henkilöstöalalle).

Ja tiedoksi vielä, että valtiolla on muissakin virastoissa työmahdollisuuksia kasvatustieteilijöille esimerkiksi henkilöstö- ja koulutusalalla, joten tuota valtiolle.fi -järjestelmää kannattaa tuoda esiin. Tänäänkin siellä näkyi olevan koulutussuunnittelijan tuore hakuilmoitus.

Hyvää alkanutta vuotta ja olethan tarvittaessa yhteydessä!




puh. 0299 851 302

titta.hyvarinen@mil.fi

rekrytointi.pvpalvk@mil.fi


PVAH-osoite: PV_JL_PVPALVK_HENKPA_rekrytointipalvelut_henkilöstö

PL 77 (Länsikatu 15), 80101 Joensuu

Web puolustusvoimat.fi
FB facebook.com/pvrekry

Youtube youtube.com/puolustusvoimat
LinkedIn linkedin.com/company/finnish-defence-forces

Page 3 of 7

Powered by WordPress & Theme by Anders Norén