Kategoria: Ajankohtaista

Tiedote koronan vaikutuksista Emile ry:n kevään toimintaan!


Tässä päivitetty tiedote koronan vaikutuksista Emile ry:n kevään toimintaan. Yhdistyksen toimintaan esimerkiksi tapahtumien järjestämisen osalta ei ole tulossa merkittäviä muutoksia lähiaikoina, vaan tämän tiedotteen taustalla on se, ettei Emile ry:n edellinen koronatiedote vastannut nykytilannetta. Tiedote perustuu Suomen hallituksen, aluehallintovirastojen, Jyväskylän yliopiston ja Jyväskylän yliopiston ylioppilaskunnan antamiin suosituksiin, määräyksiin ja ohjeistuksiin.

Koska koronatilanne ei ole Jyväskylässä vielä selkeästi rauhoittunut, Emile ry järjestää tapahtumat pääsääntöisesti etänä. Myös Jyväskylän yliopisto suosittelee opiskelijoita noudattamaan turvallisuutta edistäviä periaatteita myös vapaa-ajallaan. Kuitenkin Keski-Suomen sairaanhoitopiirin kuntien alueella voidaan sisätiloissa ja rajatuissa ulkotiloissa järjestää yleisötilaisuuksia ja yleisiä kokouksia, joihin voi osallistua enintään 10 henkilöä. Jyväskylän kaupunki on puolestaan suositellut, että yksityistilaisuuksissa ei ylitetä yli kuuden henkilön osallistujamäärää maaliskuun aikana.

Lähitapahtumien järjestäminen edellyttää, että tapahtumien turvallisuus on varmistettu opetus- ja kulttuuriministeriön ja THL:n 21.9.2020 antaman ohjeen mukaan. Näin ollen yhdistys seuraa jatkuvasti pandemiatilannetta ja mikäli tilanne sallii, voi järjestää myös lähitapahtumia huomioiden turvaetäisyydet ja hygieniakäytännöt. Seuraavaksi onkin eritelty tapahtumia koskevat ohjeistukset, joita jokaisen Emile ry:n tapahtumiin osallistujan tulisi noudattaa.

Tapahtumaohjeistus

Emile ry pyrkii kaikissa järjestämissään tapahtumissa vastuullisuuteen. Tästä syystä tapahtumien järjestämisessä on huomioitu monia turvallisuuteen ja hygieniaan liittyviä asioita. Tapahtumiin osallistuminen ja siellä toimiminen on kuitenkin lopulta yksilön vastuulla. Haluammekin muistuttaa seuraavista asioista jokaista Emile ry:n tapahtumiin osallistujaa, jotta koronaepidemia ei pääse pahenemaan:

  • Osallistu tapahtumiin vain oireettomana. Koronaviruksen oireisiin kuuluvat muun muassa hengenahdistus, yskä, nuha, kurkkukipu, kuume, pahoinvointi
  • Pidä muihin osallistujiin 1-2 metrin turvaväli
  • Huolehdi hyvästä käsihygieniasta tapahtumien aikana. Emile ry:n tapahtumissa on mahdollisuuksien mukaan käsidesiä, mutta pidä mukana mielellään myös omat käsidesit.
  • Yski ja aivasta nenäliinaan tai hihaan.
  • Huomioi THL:n ja Jyväskylän kaupungin suositus kasvomaskin käytöstä.

Tämän lisäksi jokaisesta tapahtumasta kerätään Jyväskylän yliopiston ylioppilaskunnan ohjeistuksen mukaisesti osallistujalista, jotta mahdollisen tartuntatapauksen sattuessa on helpompi kartoittaa kaikki altistuneet. Listaan kerätään osallistujan nimi, puhelinnumero ja sähköposti ja se voidaan luovuttaa tarvittaessa asianomaiselle taholle mahdollisten altistumisten jäljittämiseksi. Tapahtumiin osallistuminen edellyttää, että edellä mainitut tiedot luovutetaan tapahtumanjärjestäjälle. Jokainen tapahtumiin osallistunut on myös velvollinen ilmoittamaan tapahtumanjärjestäjälle, mikäli hänelle tulee koronaan viittaavia oireita tapahtuman jälkeen. 

On hyvä huomioida, että tapahtumiin voi tulla muutoksia myös lyhyellä varoitusajalla. Seuraa siis huolellisesti Emile ry:n tiedotuskanavia, fb-tapahtumia ja sähköpostiasi tiedotteiden varalta. Pyrimme järjestämään kaikki tapahtumat niin, että jo maksetut osallistumismaksut pystytään palauttamaan ilmoittautuneille tapahtuman peruuntuessa. Pidätämme kuitenkin oikeudet muutoksiin. 

Emile ry:n jokaiseen tapahtumaan on edelleen nimetty vähintään yksi yhdenvertaisuusvastaava. Hänen puoleensa voi kääntyä myös, jos asiat koronaan ja tapahtumaturvallisuuteen liittyen askarruttavat.

Muuta

Jos sinulla herää minkäänlaisia kysymyksiä Emile ry:n toimintaan liittyen, voit kääntyä hallituksen puheenjohtajiston puoleen: 

Puheenjohtaja Netta Humalamäki: nchumaxt@student.jyu.fi tai  emile.puheenjohtaja@gmail.com

Varapuheenjohtaja Teresa Ihamäki: teresa.m.m.ihamaki@student.jyu.fi  tai emile.puheenjohtaja@gmail.com

Yhdenvertaisuusasioissa voit ottaa yhteyttä sosiaali- ja koulutuspoliittisiin vastaaviin Sonja Ala-Sunilaan ja Leo Rautiaiseen: emile.sopo@gmail.com ja emile.kopot@gmail.com

Vaikka korona on vaikuttanut merkittävästi opiskelijaelämään, Emile ry:n hallitus kuitenkin jatkuvasti ideoi ja kehittää yhdistyksen toimintaa ja tapahtumia! Pysykää siis kuulolla, kaikkea ei ole peruttu 🙂 

Aurinkoisin kevätterveisin,

Emile ry:n hallitus 

CV ja työnhaku -koulutus 23.2.

Tuntuuko työhakemuksen ja CVn kirjoittaminen tuskaiselta?
Pähkäiletkö, mitä eri dokumentteihin kannattaisi kirjoittaa, ja miten
erottautua joukosta?

Tule uppoutumaan työnhaun jännittävään maailmaan Specian
järjestösuunnittelija Elli Suonpään johdolla Zoomiin tiistaina 23.2. klo
16.  Tilaisuudessa käymme läpi hyvän työhakemuksen ja CVn kulmakivet,
dokumenttien räätälöimisen hakutilanteen mukaan sekä vinkkejä miten tuoda
oma osaaminen parhaiten esille.

Zoom-linkki: https://jyufi.zoom.us/s/64036510415

Käy heti klikkaamassa webinaarin
Facebook-tapahtumassa “osallistuu”, niin et missaa tätä!

Kutsu Emile ry:n sääntömääräiseen kevätkokoukseen 25.2.2021

Tervetuloa Emile ry:n sääntömääräiseen kevätkokoukseen! 

Aika:                  Torstai 25.2.2021 klo 18:00
Paikka:               Kokoustila Halonen, Ilokivi, Jyväskylän yliopisto. Kokoukseen on mahdollista osallistua etäyhteydellä. Zoom-linkki etäosallistumiseen: https://jyufi.zoom.us/j/65929242855
Huom! Vallitsevan koronatilanteen vuoksi jäsenistö ei voi osallistua kevätkokoukseen paikan päällä, mutta on lämpimästi tervetullut seuraamaan kokousta etäyhteydellä. 

Esityslista sääntömääräinen kevätkokous 03/2021
1   Kokouksen avaus
2   Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus
3   Kokouksen puheenjohtajan, sihteerin ja kahden pöytäkirjantarkastajan valinta
4   Kokouksen esityslistan hyväksyminen kokouksen työjärjestykseksi
5   Vuoden 2020 tilinpäätöksen, toimintakertomuksen ja toiminnantarkastajien lausunnon esittely sekä vuoden 2020 tilinpäätöksen ja toimintakertomuksen vahvistaminen.
6   Vastuuvapauden myöntäminen vuoden 2020 hallitukselle ja muille vastuuvelvollisille.
7   Sääntömuutoksen vahvistaminen.

8   Emile ry:n jäsenrekisterin siirtäminen Kideappiin ja jäsenmaksusta maksettavien kulujen vahvistaminen. 
9   Talousasiat
10  Muut esille tulevat asiat 
11  Kokouksen päättäminen

Specian järjestöhaaste 2021

Specian Järjestöhaaste tulee jälleen ja tänä vuonna teemana on innostava yhteistyö ja onnistunut varainhankinta!

Mistä onnistuneessa varainhankinnassa on kyse? Miten innostat ihmiset ja yritykset mukaan niin, että he tuntevat olevansa muutakin kuin käveleviä lompakoita? Mitä “kuningasideoita” kannattaa välttää?

Järjestöhaasteen tavoitteena on tarjota kipinä ainejärjestön varainhankintaan, yritysyhteistyöhön ja jäsenten innostamiseen mukaan toimintaan. Osallistujat saavat työkokemukseen verrattavaa kokemusta työnhaun tueksi.

Haasteessa pääset tiimin kanssa kerryttämään osaamistasi koulutuksella, tekemään yhdessä haastetehtävää sekä saatte sparrausta työstänne matkan varrella.

Ilmoittaudu mukaan 28.2. mennessä Specia-vastaavan kautta.

piia.m.sipari(at)student.jyu.fi

Lue lisää haasteen sisällöstä specia.fi/jarjestohaaste

Opiskelija, haluatko kirjoittaa blogia?

Emile tarjoaa opiskelijoille blogitilaa! Voit kirjoittaa blogipostauksen esimerkiksi opiskeluun, työhön tai opiskeltavien kurssien aihealueisiin liittyen. Erityisen toivottuja ovat myös kertomukset työharjoittelusta.

Julkaisemme kirjoitukset Emilen blogissa. Kirjoita jostain sinua kiinnostavasta ja innostavasta aiheesta! Voit työtä hakiessasi kertoa aktiivisuudestasi ja kiinnostuksen kohteistasi, ja laittaa linkin kirjoittamaasi tekstiin Emilen sivuille.

Kirjoita blogipostaus ja lähetä se viestintävastaavalle.

Emme julkaise poliittisia tai uskonnollisia kannanottoja emmekä tasa-arvon vastaisia kirjoituksia. Luemme tekstit läpi, jotta niissä ei ole asiattomuuksia.

Page 3 of 3

Powered by WordPress & Theme by Anders Norén