Kahden välivuoden jälkeen olin varma siitä, että ensi vuonna haluan vihdoin päästä kouluun. Kuitenkin vielä hakuajan alettuakin pohdiskelin hakukohteitani, kirjoittelin paperille eri tieteenalojen plussia ja miinuksia sekä hahmottelin hakujärjestystä. Minulle selvää oli, että haluan jäädä Jyväskylään, olihan täällä perheeni
ja ystäväni, sekä asunto ja poikaystävä. Tämä selvensi hieman kohteitani.

Toisaalta olin jo lukenut Jyväskylän avoimessa yliopistossa kasvatustieteiden perusopinnot, jolloin minulle oli jo hiukan selvinnyt
minkälaista kasvatustieteiden opiskelu olisi. En ole koskaan oikein nähnyt itseäni suoranaisesti opettajan ammatissa ja ajatus suuren luokan edessä puhumisesta kauhistuttikin minua jossain määrin. Kuitenkin koulumaailma kiinnostaa minua ja työskentely ihmisläheisessä ammatissa on aina ollut päämääräni, ei vain
välttämättä perinteisesti opettajana.

Minusta parasta tällä alalla on se, että yleistä – ja aikuiskasvatustiedettä lukemalla useat erilaiset, toisistaankin poikkeavat uramahdollisuudet ovat mahdollisia. Siinä missä toisista tulee kuin tuleekin esimerkiksi aineenopettajia, ei se todellakaan ole ainoa vaihtoehto vaan vapaavalintaisilla opinnoilla omaa
ammattijuuttaan voi kohdistaa itseään kiinnostavaan suuntaan. Toiset saattavat lukea kasvatustieteiden rinnalla erityispedagogiikkaa, toiset media-alaa. Psykologiaa ja henkilöstöjohtamisen opintoja suorittamalla toiset suuntaavat asiantuntijuuttaan henkilöstöpuolelle, esimerkiksi henkilöstöpäällikön ammattiin.

Mielestäni Jyväskylän yliopistossa vapaavalinnaisten aineiden kirjo on suuri, ja uskon, että jokaiselle löytyy jotakin! Lukeehan osakin meistä fukseista esimerkiksi kieliä, kuten espanjaa tai kiinaa, tai sitten esimerkiksi kestävää kehitystä tai terveystieteitä vapaavalinnaisina aineinaan.

Kuulin yleisestä -ja aikuiskasvatustieteestä ensimmäisen kerran lukiossa opoltani. Lukion päättymiskeväänä hainkin lukemaan kasvatustieteitä, mutta lukeminen pääsykokeisiin ei tuottanut tulosta rankan yo-kevään jälkeen. Ensimmäisen välivuoteni jälkeen hain lukemaan sosiaalityötä, mutta silloin jäin varasijalle. Jälkeenpäin katsottuna uskon, että kaikella on tarkoituksensa ja loppujen lopuksi sitä päätyy juuri sinne, mihin on tarkoituskin. Nyt katsottuna näen välivuosien olleen hyödyllisiä minulle, sillä kouluun päästyäni koin oikeasti olevani valmis yliopisto-opintoihin ja mielenkiintoa opiskeluun riitti, kun motivaatio tuli sisältäpäin.

Opiskelu kasvatustieteiden ja psykologian tiedekunnassa, yleistä – ja aikuiskasvatustiedettä lukien on ollut antoisaa. Viime syyskuussa meidät fuksit otettiin avosylin vastaan ja ihanat tutorimme auttoivat ja ohjasivat meitä paljon, kiitos siitä heille! Myös vanhempia opiskelijoita on ollut helppoa lähestyä. Meillä on myös kehittynyt aktiivinen fuksiryhmä ja uusia ystäviä on ensimmäisen vuoden aikana tullut paljon. Pidänkin Emilen, ainejärjestömme yhteisöllisyydestä ja siitä, että jokainen otetaan mukaan iästä tai opiskeluvuodesta piittaamatta. Olemmekin yhtä suurta porkkanaperhettä kaikki, sillä kirkkaan oranssit haalarit näkyvät ja erottuvat Jyväskylän opiskelijatapahtumissa, olemmehan ainoa oranssihaalarinen ainejärjestö Jyväskylässä. Mielestäni fuksivuoteni mieleenpainuvin tapahtuma oli Emilen 45. vuosijuhlat ja niitä seurannut sillis – eli silliaamiainen. Oli parasta saada laittaa iltapuku sekä kampaus ja juhlistaa Emileä opiskelijaystävien kanssa. Seuraavan päivän sillis oli myös ikimuistoinen tapahtuma ja päivän kruunasikin haalareiden saaminen paikan päällä.

Kaiken kaikkiaan fuksivuosi on ollut ikimuistoinen ja olen ollut todella kiitollinen siitä, että olen päätynyt juuri tänne, juuri näiden ihmisten kanssa, opiskelemaan juuri kyseistä alaa. Suosittelen muutenkin Jyväskylää opiskelijakaupunkina, sillä täältä löytyy kaikki tarvittava, mutta kaupunki on sopivankokoinen ja pyörällä pääsee helposti liikkumaan lähes minne vaan. Korkeakouluun hakeminen ja pääsykokeisiin lukeminen voi olla stressaavaa aikaa, mutta kaikesta selviää ja jos ei tällä kertaa tärppää, niin AINA tulee seuraava vuosi, jolloin voi yrittää uudestaan! Toivotan jokaiselle tänä keväänä kouluun pyrkivälle paljon tsemppiä pääsykokeisiin ja jos sinulla heräsi jotain kysyttävää Jyväskylän yliopiston yleisestä – ja aikuiskasvatustieteestä, niin älä epäröi kysyä!

-MariWhatsApp Image 2019-03-12 at 17.36.42WhatsApp Image 2019-03-12 at 17.36.26