Emile ry on Jyväskylän yliopiston kasvatus- ja aikuiskasvatustieteen opiskelijoiden ainejärjestö, jonka tarkoituksena on huolehtia opiskelijoiden eduista. Emile toimii siteenä Kasvatustieteen laitoksen henkilökunnan ja opiskelijoiden välillä ja tekee myös yhteistyötä muiden kasvatustieteiden ainejärjestöjen kanssa, niin Jyväskylässä kuin valtakunnallisestikin. Emile toimii opiskelijoidensa ehdoilla; heidän toiveidensa, halujensa, aktiivisuutensa ja ideoidensa varassa. Opiskelun vastapainoksi tehtävänä on järjestää monipuolista vapaa-ajan toimintaa: mm. liikuntavuorot, peli-illat, työelämäpäivät sekä sitsit ovat vakiintuneet osaksi toimintaamme.

Toiminnasta ja tapahtumien järjestämisestä vastaa Emilen hallitus. Hallitus edustaa ainejärjestöämme niin opintoasioissa henkilökunnan kokouksissa kuin myös erilaisissa Jyväskylän Ylioppilaskunnan valiokuntien kokouksissa liittyen kansainvälisyyteen, liikuntaan, kulttuuriin, ympäristöasioihin, opiskelijoiden edunvalvontaan sekä sosiaalipoliittisiin kysymyksiin. Hallituksen vastuulla on myös yhteistyö muiden ainejärjestöjen, yhteistyöravintoloiden sekä alamme ammattijärjestön, Specian, kanssa.


AJANKOHTAISTA

Emile ry:n loppukevään toiminta

Mitään yhdistyksen normaalisti järjestettävät, fyysistä kontaktia vaativia tapahtumia ei järjestetä ennen kuin tilanne ja valtiojohto ne sallivat. Toivomme, että syksyllä pääsemme palaamaan takaisin normaaliin opiskelurytmiin. Emilen syksy tulee todennäköisesti olemaan erityisen tapahtumatäyteinen. Suunnitteilla on normaalien vuoden alun tapahtumien lisäksi vuosijuhlat, sekä mahdollisesti syksylle siirtyvää vappuohjelmaa! Lisäksi syyskaudelle on jo siirtynyt Kasvisrisse ja Emilen SuperHimos-mökkireissu. Lue lisää

Emile ry:n sääntö- ja rekisteriuudistus

Emile ry:n sääntömääräisessä kevätkokouksessa 25.2.2020 hyväksyttiin Emile ry:n uudet säännöt. Emile ry:n hallitus suosittelee, että kaikki yhdistyksen jäsenet lukevat tiedotteen läpi. Erityisesti tämä tiedote koskee jo pitkällä opinnoissa olevia emileläisiä, joiden opintojen aloittamisesta on kulunut yli kahdeksan vuotta. Lue lisää

Create a website or blog at WordPress.com

Ylös ↑