Avainsana: 2018

Perhe kaukana kotoa

Yliopisto-opinnot ovat monelle nuorelle sekä aikuiselle yksi tärkeimmistä, tai jopa se kaikkein tärkein elämänvaihe. Ensin opintoalalle sisään pääsyyn ja myöhemmin itse opintoihin uhrataan erittäin paljon aikaa ja voimavaroja. Monet opiskelijat muuttavat ensimmäistä kertaa pois omasta kotikodistaan. Lähes kaikki muuttuu. Tuttu ympäristö vaihtuu, perhe jää taakse.

Korkeakouluopintojen edetessä opiskelijat panostavat paljon tehtävien tekemiseen, ja joskus muu vapaa-aika jää vähemmälle, koska hyvin sujuneilla opinnoilla halutaan turvata tulevaisuudessa mahdollisimman hyvä työpaikka. Opintoihin panostamisessa ei tietenkään ole mitään väärää. Se missä taas mielestäni on, liittyy liialliseen työkuormaan, joka äärimmäisessä tapauksessa voi johtaa uupumukseen heijastuen monille elämän osa-alueille. Olen itse ollut tilanteessa, jossa harrastus vei monta vuotta kaiken aikani, energiani ja myös rahani. En kokenut saavani iloa irti harrastuksesta, mutta ei sitä minulle antanut niin minimaalinen vapaa-aika kuin normaali arkikaan. Tilanne uuvutti minut täysin, enkä toivoisi vastaavaa kenellekään.

Raskaiden opintojen aikana ja uupumuksen keskellä voi olla vaikea löytää opiskelukavereista sitä henkilöä, joka auttaisi näiden hankalien hetkien yli. Haluankin korostaa ainejärjestömme tärkeyttä ja sen luomia mahdollisuuksia näiden tilanteiden ehkäisyssä ja niiden hoidossa yliopistomaailmassa. Emile ry on jokaisen alamme opiskelijan yhteisö opintojen aikana, ja monesti myös jälkeenkin. Ainejärjestömme pyrkii tukemaan kaikin mahdollisin tavoin opiskelijoiden hyvinvointia ja viihtyvyyttä yliopisto-opintojen aikana. Erilaiset liikunta-, hengailu- ja illanviettotapahtumat ovat tästä loistava esimerkki siitä, että Emile haluaa muodostamaan opiskelijoille turvallisen tuntuisen ympäristön. Ikään kuin yliopistoperheen. Ja tähän perheeseen juuri sinä olet tervetullut!

Perhe-sanan käyttö tässä yhteydessä särähtää varmasti monien korvaan erittäin voimakkaana. Tämä on ymmärrettävää, sillä onhan monella tapaa naiivia olettaa, että heti opintojen alkaessa täysin tuntemattomiin ihmisiin pitäisi muka suhtautua kuin perheeseen. Minäkin kuuluin ennen siihen porukkaan, joka epäili akateemista kulttuuria hieman kapeakatseisten opiskelijoiden hömpötykseksi. Sittemmin olen muuttanut mieltäni ja päässyt enemmän kuin hyvin mukaan akateemiseen elämäntapaan.

Mutta! Huom! Kaikki muut mahdolliset huudot! STOP?

Seuraavaksi koko homman pointti.

Olen sitä mieltä ja koen vahvasti, että tätä akateemistumista (onko tämä sana?) ei tarvitse tapahtua. Mielestäni on väärin, että yliopistoon tullessa ihmisen monella tapaa oletetaan muokkautuvan tiettyyn muottiin, jotta hän pääsee täysillä mukaan yliopistoelämään ja tutustuu uusiin ihmisiin. Toivonkin hartaasti, että kenenkään ei tarvitse akateemistua (taas, please forgive me), muuttua tai olla yhtään minkäänlainen (omanlainen tietysti on hyvä), jotta voi osallistua ja olla osana Emileä.

Koen, että Emilessä asiat ovat tältä osalta suhteellisen hyvällä mallilla. Ainakin minä olen saanut olla mukana niin fuksiaisissa, sitseillä, hengailuilloissa ja kaikissa muissakin tapahtumissa täysin omana itsenäni. Mitään ei ole tarvinnut tehdä, paitsi ehkä sitseillä Toastmasterien käskystä, ellen ole itse sitä halunnut.

Voi kuitenkin olla, ja on jopa todennäköistä, että olen monella tapaa sokea joillekin ainejärjestömme
ongelmille, koska olen päässyt näin hyvin mukaan toimintaan hallitushommien kautta. Eli jos asiat eivät mielestäsi Emilessä ole kuin edellä ilmaisin, voit ehdottomasti sanoa, ja toivonkin, että sanot sen! Hallitus ottaa enemmän kuin mielellään kaiken palautteen vastaan, jotta ainejärjestömme tuntuisi sinulle omalta heti alusta asti aina opintojen loppuun saakka.

On minullakin edelleen tietyt epäilykseni joistain akateemisen kulttuurin osa-alueista ja edustajista. Mikä on kuitenkin mielestäni tärkeintä, on että jopa hyvinkin erilaiset ihmiset tulevat keskenään toimeen. Näin muodostamme oman yhteisömme. Uskonkin, että tämä yhteisöllisyys lähtee koko ajan meistä kaikista. Jokainen ele toisen huomioimiseksi on tärkeä. Edes juttelu toiselle ihmiselle, kuulumisten kyseleminen tai pienet kohteliaat eleet saattavat pelastaa toisen päivän. Näillä eleillä meistä muodostuu ainejärjestöyhteisö. Näin me voimme olla ainakin jonkinasteinen vastine sille, jonka sinä opiskelija olet jättänyt taaksesi astuessasi yliopistouralle. Näin me voimme olla perhe kaukana kotoa.

-Simo

Tuleeko susta opettaja??

Moni asia jakaa ihmisten mielipiteet kahtia. On niitä, jotka rakastavat liikuntaa ja niitä ketkä vihaavat sitä koko sydämestään. On se ihmisryhmä, joka lähtee hymyillen töihin kohti uusia haasteita ja sitten ne, jotka maanantaina odottavat jo perjantaita kuin kuuta nousevaa. Ananas kuuluu pizzaan, kinkku juuston alle ja niin edelleen. Samalla tavoin yliopisto jakaa ihmisten mielipiteet. On heitä, jotka kuvittelevat, että tänne pääsee opiskelemaan, vain ne kaikista fiksuimmat ja lahjakkaimmat yksilöt. Sisäänpääsyyn vaaditaan satojen eurojen valmennuskurssi ja kuuden laudaturin paperit. Sitten on heitä, jotka pitävät yliopistoa kuuden vuoden biletyspaikkana, missä juomat menevät valtion piikkiin. Luentoja on sen pari kertaa kuukaudessa, bileitä kerkeää olla parikymmentä kertaa.

unknown2.jpg

Mitä ajatteli tyttö pienestä lukiosta vuosi sitten yliopistosta? Jyväskylästä? Tai aikuiskasvatustieteestä? Viikko ennen hakuajan alkamista en ollut todellakaan varma, mitä haluaisin opiskella tai tehdä, sitten isona. Lukion alussa olin miettinyt psykologin ammattia, se tuntui kuitenkin itselle henkisesti liian raskaalta. Mitäpä, jos alkaisinkin lukemaan logopediaa, puheterapeuttina pystyisin myös auttamaan ihmisiä. Toisaalta terveystieto oli aina ollut lempiaineeni.. Mieli sekaisena aloin käymään läpi eri aloja ja tein ammatinvalintatestejä. Useammasta testistä tuli vastaan henkilöstöpäällikkö. Ammatti kuulosti kiinnostavalta, mutta kiinnostus kauppakorkeaa kohtaa ei ollut ihan yhtä huipussaan. Ja sitten tuli vastaan pelastus: Aikuiskasvatustiede, ja mikä parasta, sitä pystyisi opiskella vielä Jyväskylässä!!

Unknown.jpg

Vastaus otsikon kysymykseen ei, minusta ei tule opettajaa, vaikka se monen mielestä tuntuukin olevan ainut ammatti mihin kasvatusalalta voi valmistua. Kasvatustieteiden, psykologian ja henkilöstöjohtamisen opintoja suorittamalla toivottavasti joku päivä olen henkilöstöpäällikkö. Noin puolet opinnoista koostuu kasvatustieteistä ja loput opintopisteet kokoat mieleisistä aineista. Joistain tulee kyllä aineenopettajia, jotkut opiskelevat erityispedagogiaa, toiset media-alaa. Meistä fukseista moni opiskelee myös kieliä esimerkiksi espanjaa, viittomakieltä ja englantia. Täällä pystyy opiskelemaan myös muun muassa terveystieteitä, opetushallintoa tai vaikkapa kestävää kehitystä. Aineiden kirjo on laaja, joten varmasti löydät ne just sulle oikeat!

Fuksivuosi starttasi elokuun lopulla ja olin lukion penkiltä hypänneenä, täysin vakuuttunut, että kaikki muut ovat vähintään 25- vuotiaita ja suurimmalla osalla on varmaan perhe jo kasassa. No se mielikuva muuttui jo ensimmäisellä kerralla, kun sain nähdä ”luokkakaverini”. Meitä oli muitakin 19- vuotiaita joukossa ja sitten oli heitä, joilla oli elämänkokemusta karttunut jo useammalta vuodelta. Mutta entä sitten? Kaikki tulee keskenään toimeen ja rehellisesti sanottuna en todellakaan muista tarkalleen, minkä ikäinen kukakin on. Me opiskellaan samaa alaa ja meillä on kasassa huikea porukka. Tässä vaiheessa olisi varmasti hyvä kiittää meidän ihania ja auttavaisia tutoreita, joiden ansiosta saatiin nauttia useista tapahtumista ja tutustumisilloista. Muutenkin tutoreilta on ollut helppo kysyä apua kaikkiin kouluun liittyvissä ongelmissa ja heille on ollut helppo jutella kyllä kaikesta muustakin <3

IMG_0011

Fuksivuoteni alkaa olla lopuillaan ja on monia unohtumattomia hetkiä takana. Päällimmäisenä tulee mieleen fuksiaiset, jotka olivat ihan superhauskat ja hei meidän joukkue voitti ne!! Pikkujoulut järkättiin Las Vegas -teemalla, joissa pääsi entistä paremmin tutustumaan myös ainejärjestömme muihin opiskelijoihin. Meillä on pienehkö ainejärjestö ja varmasti osittain tästä johtuen kaikkiin tapahtumiin on kiva mennä, koska kasvot tulevat nopeasti tutuiksi. Moniin tapahtumiin ei ole yksinkertaisesti kerennyt mukaan, mutta onneksi niitä tulee uudelleen!

IMG_0010.jpg

Yliopistosta ja Jyväskylästä saisi tehtyä kokonaan erilliset postaukset. Lyhykäisyydessään Jyväskylä kaikkine mäkineen on ollut ihana ja kaunis kaupunki ja olen 100% tyytyväinen siihen, että (hetken mielijohteesta) päätin hakea juuri tänne. Yliopistoon pääsyyn ei vaadita ällän papereita, mutta ei tämä myöskään pelkkää juhlintaa ole. Paljon on itsestä kiinni. Siitä, miten osaat aikatauluttaa töitäsi, menetkö luennolle vai katsotko sen kotoa, miten ryhmän aikataulut saadaan sovitettua yhteen jne.

Jos sä päätät, että pääset sisään, sä myös pääset. Tee se päätös ja liity maailman parhaaseen porkkanaperheeseen mukaan!

 

Terkuin Rebekka

P.S Jos on kysymyksiä tästä alasta, yliopistosta tms. niin pistäkää rohkeesti viestiä

Kirjoittaja on Emile ry:n vuoden fuksi 2017

IMG_2995


Yhteishaku on nyt käynnissä. Hae joukkoomme kasvatustieteen ja aikuiskasvatustieteen opiskelijaksi tästä!

 

 

 

 

Powered by WordPress & Theme by Anders Norén