Seuraava teksti on sekalainen kokonaisuus erilaisia kokemuksia hallitustoiminnasta, siihen
päätymisestä ja sen luomista haasteista. Oma järjestötoimijaurani Emilessä on tämän
kirjoituksen myötä tulossa päätökseen, ja vaikka lopun tiedostaminen onkin ollut helppoa,
sisäistäminen taas on osoittautunut äärimmäisen hankalaksi. Muun muassa tästä tunteista
herättävästä syystä kyseessä ei ole objektiivinen kirjoitus, vaan yksittäisen toimijan näkemys
emileläisyydestä. Luettehan tätä edellinen huomioiden. Tekstin perimmäisen tarkoitus on
kiittää teitä kaikkia.
Vuosi 2017. Lokakuu. Seison erään pitkäaikaisen ystäväni kanssa Pieksämäen juna-
asemalla. Olemme molemmat palaamassa Jyväskylään viikonloppureissun jälkeen. Itse olen
vasta opintoni aloittanut fuksi, ystäväni taas jo kokeneempi opiskelija. Ystäväni kysyy minulta
jopa hieman ohimennen, olenko ajatellut lähteä mukaan järjestötoimintaan. Mietin hetken ja
vastaan että olen, mutta en varmaankaan jaksa vielä ensimmäisenä opiskelijavuotenani
hypätä mukaan. Ystäväni toteaa tähän vakaasti ja varmasti seuraavaa: ’’kannattaa hakea
mukaan heti ensimmäisenä vuonna, jos homma kiinnostaa’’.
No sittenhän minä hain. Ja pääsin. Ja näin. Ja voitin… ei kun se olikin väärästä
kontekstista… Mutta pääsin kuitenkin!
Ensimmäisen vuosi meni opetellessa hallituksen toiminnan tapoja ja samalla kaikkea
muutakin yliopistossa. Toisena vuonna puheenjohtajan pesti toi taas lisää opittavaa – vaikka
monet hallitustoiminnan käytänteet olivatkin jo tulleet tutuiksi. Hallituksen johtaminen ja
yhdistyksen asioista niin läheisesti vastaaminen oli kuitenkin vielä uutta. Kolmantena
hallitusvuonna jatkoin puheenjohtajana. Silloin tiesin jo paljon, mutta halusin kehittää
järjestön toimintaa entisestään. Onhan meillä porkkanaperheellä, kuten kaikilla muillakin,
paljon opittavaa.
Jokaisessa hallitusvuodessa on ollut omat haasteensa. Ensimmäisenä vuonna muistan
stressanneeni sitä, onko minulla oikeasti annettavaa hallitustoiminnassa tämän yhdistyksen
hyväksi. Lisäksi Emilen 45. vuosijuhlat olivat rankka rypistys, joka vei paljon voimia. Toisena
hallitusvuotenani halusin hoitaa puheenjohtajan hommani virheettömästi. Myöhemmin olen
tajunnut sen olevan käytännössä mahdotonta, mutta silloin täydellisyyden havittelu loi
stressiä. Tänä vuonna hallituksessa kokemamme haasteet ovat kuitenkin olleet vielä
edellisvuosiakin suurempia. Korona ei ole tuonut mukanaan ainoastaan järjestämiseen
liittyviä käytännön ongelmia. Se on luonut myös niin suuria moraalisia haasteita, joiden
ratkaisemiseen ei järjestötoimijoiden työkalupakissa ole ennestään ollut työkaluja. Onko
tapahtumien järjestäminen oikein? Mitä, jos koronatartunnat alkavat levitä meidän
tapahtumamme takia? Mutta opiskelijamme tarvitsevat tapahtumia, kotona istuminen voi
vaikeuttaa jaksamista suuresti? Kuka tästä kaikesta vastaa, kenen pitää tehdä päätös? Miksi
ohjeet järjestämisestä eivät ole selkeämpiä?
Muun muassa edellisiä kysymyksiä olemme hallituksemme kesken vuoden aikana
miettineet. Vaikka haasteet olivat isoja, uskon meidän kuitenkin selvinneen niistä
vähintäänkin kohtalaisesti. Kaikesta huolimatta olemme saaneet kevään ja syksyn aikana
järjestettyä toimintaa, joka on toivottavasti pitänyt meidät edes hieman järjissämme näinä
aikoina. Olemme järjestäneet sitsejä Zoomin välityksellä, tasavallan presidentti on vieraillut
luonamme – jopa kahdesti, olemme paistaneet vaahtokarkkeja kertakäyttögrillillä,
järjestäneet itä-länsi-pesisturnauksen ja lisäksi olemme piippailleet yhdessä
talkooinventaariossa. Ja eikös se vanha sananlasku mennytkin: ’’perhe joka piippaa
yhdessä, pysyy yhdessä’’.
Vai muistanko muka väärin?
Tästä vuoden aikaisesta toiminnasta ja lähes jatkuvasti optimistisena pysymisestä haluan
kiittää jokaista vuoden 2020 hallituksen jäsentä. Lisäksi kiitos kuuluu kaikille teille jäsenille,
jotka olette ymmärtäneet tämän haasteellisen tilanteen ja tukeneet yhdistystä tänä
vaikeanakin aikana.
Kun palaan taaksepäin miettimään, niin en tiedä olisinko voinut sinä sunnuntaina
Pieksämäen viileässä syyssäässä junaa odotellessa parempaa neuvoa ystävältäni saada.
Järjestötoiminta ja yhdistyksen puolesta tekeminen on kuitenkin kaikkien haasteiden jälkeen
ollut parasta, mitä yliopistoelämä on minulle voinut tarjota. Ystäväni lisäksi minun kuitenkin
kiitettävä myös jotain muuta, Monopolin sattuma-korttiakin suurempaa voimaa siitä, että
jostain syystä keksin hakea opiskelemaan tätä alaa Jyväskylän yliopistoon. Jos en olisi
hakenut, liian monet jutut olisivat jääneet kokematta. Katsotaa vaikka seuraavaa listaa:
Asianomaiset muistavat tapahtuneet, kaikilta pyydän jälkikäteen anteeksi: 🙂
Hirvikolari-sisääntulolaulun keksiminen omissa fuksiaisissamme, ystäväni putoaminen
Himoksen mökin parvelta (ilman vammoja), three Oltermanni cheese buttons, vappuaaton
karaoket lähes tyhjässä Katseessa, viinan juominen puolalaisittain 45 v. silliksen jatkoilla,
Ace of Spadesin soiminen Club Escapessa Emilen pikkujouluissa, keksien ‘’varastaminen’’
mäkkärissä, 2019 vappupäivän lihamyllysekoilut Barca-Pool-peliä katsottaessa, Rollon
karttakuvat joista v*ttu edes Timo ei saa selvää, Rollon sekavaakin sekavemmat sitsit joiden
jälkeen meistä tuskin enää pidetään Oulun pohjoispuolella, ehkä parhaat karaoket ikinä
tyhjässä karaokehuoneessa Turun supersitsien jatkoilla, 2019 silliksen bussisekoilu josta
selvittiin pitkälle iltaan (kunhan kukaan ei tarjoa Tequilaa), e-karanteenisitsit ja niiden
sekoilut, 2020 erikoisvappu ja Salen tanssiryhmän yhteisesitys sekä hienoiset ongelmat
veneen mukana pitämisen kanssa syksyllä 2020. Ja luonnollisesti ne kaikki Bad
Romancet niissä kaikissa paikoissa, joissa olemme tämän kappaleen tahtiin tanssineet. Ja
niitä on muuten monta.
Mikä lista muistoja…Kiitos kaikille, jotka olette olleet mukana Emilen tapahtumissa! Oli niitä
sitten sata tai yksi.
Haluan vielä sanoa, että kaikki meistä eivät ole aktiivisia järjestötoimijoita, eikä todellakaan
tarvitse. Asia on itse asiassa täysin päinvastoin. Jos kukaan ei kävisi tapahtumissa, ei
järjestötoimijoilla olisi kovinkaan paljon tekemistä. Tavalliset tapahtumissa käyvät opiskelijat
ovat siis juuri niitä tärkeimpiä ja arvokkaimpia. Toivonkin, että kun tästä koronakurimuksesta
pääsemme, olemme kaikki halukkaat taas yhdessä menossa mukana. Se on tämän
homman suola. Luvassa on varmasti vielä jotain silliksiä, nelivitosia ja Rolloakin parempaa.
Silloin itsekin olen mukana ensimmäistä kertaa pitkään aikaan sen arvokkaimman ryhmän
edustajana – tavallisena tapahtumakävijänä. Kohta mennään taas!
Vuoden 2020 hallituksen puheenjohtaja,
Simo Partanen
