Avainsana: tutorit

Tutorvuotemme 2021

Viime vuoden tutorointi oli etenkin kevään osalta normaalista poikkeava. Koko lukuvuosi 2020-2021 kului pääosin etäopetuksessa, joten tiesimme jo varhaisessa vaiheessa koulutusten olevan suurimmaksi osaksi zoomissa. Kevättä ja tutoroinnin suunnittelua varjostivat hiukan epätietoisuus pandemiatilanteesta sekä rajoituksista, jotka syksyllä olivat voimassa. Onneksemme saimme kesän aikana varmuutta siihen, että pääsemme ainakin aloittamaan tutoroinnin “livenä”. Tämä ehdottomasti lisäsi intoa ja tekemisen meininkiä syksyn suunnitteluun. Tutor-porukkamme sulautui hyvin yhteen suhteellisen vähäisistä yhteisistä kokemuksista huolimatta, joten olimme hyvin valmiina lukukauden vihdoin alkaessa.

Ensimmäinen tapaaminen jännitti meitä kaikkia valtavasti, eikä epävakaalta näyttänyt sää ainakaan helpottanut tilannetta. Ilahduttavasti fukseja saapui paikalle todella paljon tapahtuman vapaaehtoisuudesta huolimatta. Onneksi pääsimme tutustumaan toisiimme leikkien merkeissä ensimmäistä kertaa ainoastaan parin sadekuuron kastelemina! Myös muutama vanhemman vuosikurssin opiskelija oli eksynyt vakoilemaan toimintaamme, ja he kehuivat porukan olevan aktiivisen oloinen. Positiivista fiilistä ensimmäisiä päiviä kohtaan nostattikin se, että huomasimme joidenkin jäävän juttelemaan jo heti ensimmäisen tapaamisen jälkeen ihan vapaaehtoisesti!

Ensimmäiset pari viikkoa olivat aika täyteen pakattuja, ja vietimme aikaa virallisempien koulutusten ja infopakettien lisäksi vapaamuotoisemmissa iltatapahtumissa. Näiden päivien aikana pääsimme todellakin astumaan epämukavuusalueelle ja harjoittelemaan esiintymis- sekä ryhmänohjaustaitojamme, fukseihin tutustumista unohtamatta. Erityisesti mieleen jäivät hengailut kasvistolla ja Tilialla sekä tietenkin fuksiolympialaiset, joissa jokainen oli mahtavalla asenteella mukana pitkän viikon rasituksista huolimatta. Ensimmäisten viikkojen aikana oli ilahduttavaa huomata, kuinka fuksit alkoivat enenevissä määrin muodostamaan kaverisuhteita.

Syksyn mittaan järjestimme muutamia tapahtumia laidasta laitaan, mutta samalla onneksi myös “normaalit” opiskelijatapahtumat pyörivät melkein täydellä teholla. Tästä syystä halusimme tarjota kaikille mahdollisuuden osallistua myös niihin ja toisaalta levätä, onhan opiskelujen alku muutenkin kuormittavaa aikaa uuden tiedon ja opiskelutapojen johdosta. Palautelomakkeen perusteella tapahtumien määrä koettiin sopivaksi, joten onnistuimme tasapainoilussa suhteellisen hyvin.

Tutorointi oli kokemuksena vauhdikas sekä vaativa, mutta se myös antoi todella paljon. Opimme ongelmanratkaisua, esiintymistä, vuorovaikutustaitoja, suunnittelua ja organisointia sekä ryhmätyötaitoja. Tärkeimpänä kaikista saimme kuitenkin mahdollisuuden tutustua uusiin ihmisiin ja olla mukana tuomassa heitä osaksi Emilen lämmintä yhteisöä. Sitä ei vie meiltä kukaan koskaan pois. Haasteellisista lähtökohdista huolimatta syksy oli erittäin onnistunut ja ikimuistoinen!

Suosittelemme lämpimästi kaikkia hakemaan tutoriksi, mikäli se yhtään inspiroi. Hommien lomassa tulee hauskuuden ohella melkein huomaamatta opittua paljon tärkeitä työelämätaitoja, ja tutorin on myös aina mahdollista toteuttaa itseään. Tutorin ei siis tarvitse asettua tiettyyn muottiin, vaan erilaisuus on ehdottomasti rikkautta; ovathan kaikki fuksitkin erilaisia! Kokemamme perusteella voimme luvata, että vaiherikkaita kokemuksia on tarjolla läjäpäin; tarttukaa siis tilaisuuteen!

Lämmin kiitos kaikille menneestä syksystä 🙂

Jenna, Joel, Aino Se. & Aino Sj.

Tutorvuotemme 2020

Viime vuosi oli myös tutoroinnin osalta poikkeuksellinen. Lähdimme keväällä innokkaasti kohti tulevia koulutuksia. Kuitenkin jo varhain paljastui, että koulutukset siirtyvät etäympäristöön. Kevättä ja tutorointiin valmistautumista varjosti epävarmuus siitä, miten syksy järjestyy ja pääsemmekö tutoroimaan uusia opiskelijoita kasvotusten. Koulutukset toivat meille kuitenkin itsevarmuutta ja luottoa siihen, että selviämme tulevista haasteista yhdessä! Onneksemme pandemia hellitti hieman kesän aikana ja pääsimme viettämään alkusyksyä fuksien kanssa myös paikan päällä. 

Ensimmäinen tapaaminen jännitti meitä valtavasti, vaikka olimme valmistautuneet siihen hyvin pienen ohjelman kanssa. Rankkasade yllätti meidät kesken kaiken ja jouduimme siirtymään sisätiloihin. Tämä kuitenkin rentoutti tunnelmaa ja saimme iloksemme huomata fuksien keskustelevan innokkaasti jo matkalla kohteeseen. Kaiken kaikkiaan ensitapaamisesta jäi todella hyvä fiilis ja siitä oli mukava jatkaa kohti ensimmäistä viikkoa!

Ensimmäisillä viikoilla vietimme aikaa muun muassa erilaisten virallisempien koulutusten ja ohjausten parissa, sekä rennommissa illanvietoissa. Preorientaatiokurssilla ja Sisu-infoissa saimme mahdollisuuden haastaa omia ohjaus- ja esiintymistaitojamme, kun taas illan riennoissa pääsimme tutustumaan fukseihin paremmin ja järjestämään erilaisia pelejä ja leikkejä. Erityisen hauskaa oli viettää aikaa pallopelien parissa ja rennosti satamassa hengaillen. Oli mukava huomata, miten alkuun hieman varautuneet fuksit rentoutuivat viikkojen edetessä ja alkoivat tutustua ja ryhmäytyä keskenään!

Tutorointi oli kokemuksena erittäin antoisa ja hauska – opimme ongelmanratkaisutaitoja, ryhmänohjausta, esiintymistaitoja, suunnittelu- ja organisointitaitoja, sekä ryhmänä työskentelemistä. Vaikka koronapandemia toi haasteita esimerkiksi ryhmäytymiseen ja tapahtumien järjestämiseen, opetti se epävarmuuden sietämistä ja luovuutta. Poikkeuksellisista olosuhteista huolimatta syksystä tuli mukava ja ikimuistoinen!

Kannustamme kaikkia hakemaan rohkeasti tutoreiksi. Hommassa pääsee tutustumaan uusiin ihaniin ihmisiin, tekemään yhteistyötä ja oppimaan arvokkaita taitoja. Jokainen syksy on oman tutorporukkansa näköinen, joka koostuu erilaisista ihmisistä. Ei siis ole yhtä oikeaa tapaa olla tutor, joten lähtekää avoimin mielin mukaan. Takaamme, että kokemus on ainutlaatuinen ja siitä jää lämpimiä muistoja!

Kiitos kaikille mahtavasta syksystä,

Janina, Eeli, Oona & Sara

Tutorvuotemme 2019

Tasan vuosi sitten tunnelma oli hyvin jännittävä, sillä tutorhaku kolkutti ovella ja me kaikki tunsimme suurta paloa tähän merkittävään tehtävään. Kukin meistä antoi kaikkensa hakemusta raapustaessaan. IMG-20190902-WA0008Maaliskuussa sähköposteihimme kilahti iloisia uutisia tuova kirje, jossa luki “Onnea! Sinut on valittu tutoriksi syksylle 2019.” Myöhemmin saimme kutsun tutorleirille, josta yhteinen matkamme vihdoin alkoi.

Eräänä huhtikuun huuruisena aamuna Ilokiven pihaan kaartoi bussi, joka johdatti meidät tutorleirille Vesalan leirikeskukseen. Tapasimme muut tutorit ja pääsimme tutustumaan toisiimme enemmän. Leiri oli intensiivinen ja vauhdikas, mutta aikaa jäi myös suklaan syömiselle ja hauskanpidolle. Saimme leiriltä paljon hyviä vinkkejä tulevan syksyn suunnitteluun.

Kesä meni leppoisissa tunnelmissa. Ehdimme tutustua toisiimme enemmän ja oivalsimme nopeasti, että meistä tulee mahtava tiimi. Käytimme kesällä paljon aikaa syksyn suunnitteluun, mutta tapaamiset sujuivat aina rennoissa merkeissä. Etukäteen tehdyt suunnitelmat helpottivat koko syksyn kulkua ja saimme rauhassa keskittyä yhdessäoloon fuksien kanssa.IMG_20190918_190938

Lopulta kauan odottamamme päivä koitti ja saimme tavata ihanat fuksimme ensimmäistä kertaa. Ensimmäinen viikko oli jännittävä, mutta sitäkin antoisampi! Oli fantastista huomata, miten hieno porukka meillä oli kasassa. 

Vaikka meitä alussa jännitti, miten tulisimme onnistumaan fuksien ryhmäyttämisessä ja ohjaamisessa, kaikki meni kuitenkin todella mallikkaasti. Saimme paljon tukea niin toisiltamme kuin laitoksen henkilökunnaltakin. Voimme olla äärimmäisen ylpeitä sekä itsestämme että fukseista. Tutorointi jätti jälkeensä uusia ystäviä ja hyödyllisiä taitoja liittyen esimerkiksi ryhmän ohjaamiseen, organisoitiin sekä tiimityöskentelyyn. 

Kiitos kaikille mahtavasta syksystä! <3

Terkuin Inka, Netta, Linda & Hanna

Venlan ja Jeminan tutorvuosi

unnamed

Vähän se ottaa, paljon enemmän se antaa!

Kun saimme kuulla tulleemme valituiksi Emilen tutoreiksi, meidät valtasi yhtä aikaa sekä innostus, odotus että pelonsekaiset tunteet. Saisimme kokea fuksisyksyn ja kaikki sen tapahtumat uudelleen, tosin hieman erilaisesta näkökulmasta, ja pääsisimme tutustumaan uusiin fukseihin heti alusta alkaen sekä toimimaan heidän tukenaan ja turvanaan. Samaan aikaan meidän tulisi kuitenkin olla joukon tietävämpiä ja kokeneempia, joka tuntui hieman vaikeasti omaksuttavalta roolilta (etenkin kun osa tulijoista oli itseämme puolet vanhempia ja opintojakin oli monella
kaksinkertainen määrä meihin verrattuna :D).

 Kattavien tutorkoulutustenkin jälkeen mielessä pyöri
monia kysymyksiä; miten kaikki opittu saadaan siirtymään luontevasti käytäntöön? Mitä jos uusien opiskelijoiden tapaamisesta tulee kömpelöä, uudet opiskelijat eivät tule toimeen keskenään tai mitä jos kukaan ei innostu osallistumaan yhteiseen tekemiseen?
Pian huomasimme onneksemme, että huolemme olivat aivan turhia. Olimme luoneet tuleville fukseille Facebook-ryhmän jo hyvissä ajoin keväällä ja ryhmään alkoi pikkuhiljaa tupsahdella tulevia fukseja. Ennen kuin huomasimmekaan, uudet opiskelijat olivat jo järjestäneet itselleen WhatsApp ryhmän pystyyn ja piknikkiäkin vietettiin jo ennen ensimmäistä virallista tapaamista (tässä kohtaa huokaisimme helpotuksesta). Kävi siis nopeasti selväksi, että tulossa on TODELLA aktiivista jengiä ja usein ehtikin jo tuntua, että olemme vain osa porukkaa emmekä niin sanottuja
porukan kaikkitietäviä ohjaajia.

Tutorina toimiminen osoittautuikin mitä parhaimmaksi duuniksi ja pääsimme tutustumaan aivan mahtaviin ihmisiin, joiden kanssa ehdittiinkin syksyn mittaan kokea yhtä sun toista niin approista sitseihin, kuin Emilen perinteisiin bingoiltoihinkin! Emilen yhteisöllisyys pienenä ainejärjestönä tuli mielestämme esiin myös tutoroinnissa ja fuksien vastaanottamisessa. Vanhemmat vuosikurssilaiset olivat kiinnostuneita uusista fukseista ja uusia tulijoita tultiinkin tapaamaan tai ainakin vakoilemaan joukolla syksyn tapahtumiin. Oli ihana huomata, kuinka uudet fuksit otettiin muidenkin puolesta avosylin vastaan ja heistä tuli nopeasti osa oranssihaalarista porkkanaperhettämme.

Nyt virallisen tutoroinnin loppumisen myötä jatkamme omaa opiskelijaelämäämme monta kokemusta, muistoa ja uutta opiskelijakaveria (+ paria opintopistettä) rikkaampana. Kaiken kaikkiaan voimme siis todeta, että vaikka tutorin homma vaatii motivaatiota ja aikaa, paljon enemmän se antaa!

All the best vuoden 2018 tutorit Venla&Jemina

Powered by WordPress & Theme by Anders Norén